Ja annetaanpa vielä raikuvat aplodit viime viikonlopulle!

Sunnuntaina vietin uuen tapani mukkaan rötkötyspäivää. Nukkuin pitkään ku lapsetki oli yökyläsä mummulasa, join laskiaispullakahavit ja myöhemmin kävin ukon kans auto-ajelulla merenrannikkua pitkin sillä aikaa ku lapset harrasti. Arska mollotti koko päivän komiasti eikä merkkejä rapulastakaan ollu, vaikka kovasti imuroinki ööliä lauantai-illan ratoksi.

Lauantain ilot oli maalliset niinku Puttouksen isä Nitrolla. Työviikon viimenen työpäivä ja eessä seuraavalla viikolla taas arki työttömänä työnvieroksujana. Kotiuvuin orjatyöstä yheksän aikaan illalla. Talo oli tyhyjä, lapset mummulassa yökyläilemäsä ja mies saunaillasa. Aah, tsup! 

Korkkasin batteryn ja aloin kokkaileen heleppua ja herkullista härkäwokkia. Ruokajuomaksi Radio Bocaa Tommy Tabermanin runolasista, totta kai! Sitte sohovalle, kintut ilimaan ja musiikkia etteeristä ilimoille! Iloitsin, yksin kotona, kukkaan ei häiriköiny mun mussiikinkuuntelunautintoja. Kattelin töllöttimestä ruotsalaisten viisukarsintoja, melodivestivaalia, ja kotimaan parasta mussiikkiantia; TVOF:ia. Elli ja Ollinoora, Perkkosen Pate ja Anna Buu, Did ja Redi sekä Mikeman ja Robin. Jess!!

Herkistyinki pari kertaa, kun ruotsalainen veti vestivaaleillaan komiasti saamenpojan kanssa En värld full av strider

ja varsinki, kun kuulin TVOF:n taivaallisen ihanan kaksitaistelun. Menin sillä Nirvanan versioinnilla täysin nirvanaan! Kuuloaisti tuntu täyttyvän sulasta hunajasta ja silimät painu kiinni huumaavasta seireenien laulusta.. Aa että se tuntu tämmösellä vanahalla Nirvana-fanilla joka kohasa kroppaa ja jokasessa elimessä. Tuosa linkki siihen, mutta varotan, elä kuuntele sitä jos sulla on kiire! Sillä sun on ehkä vaan pakko, niinku munki, soittaa se uuestaan ja uuestaan ja uuestaan ja uuestaan… Smells like teen spirit

Uu, siinä sitte herkistelin ja nautiskelin. Viiniä olis ollu monenlaista ja pari ööliä. Alako tehä lissää ööliä mieli, mutta eihän mulla ole. No, katon jääkaappiin ja sielä oliki vielä kaks San Miguelia! Wohoo!! Tää on varmaanki mun onnenpäivä! Onnellisena imuroin kaltsua lepotuolisa niinku lomalla ikkään ja alako vielä ystäväki mulle rinkuttelleen! Juoruttiin puhelimesa kaks ja puoli tuntia ja tuntu taas niin lämpimiä läikähyksiä syämmesä. Sanon uuestaanki, aa että! 

Aattelet varmaan että onpa hullulla halavat huvit. Ilakoi ku löytää kalijaa kaapista ja jostaki telekkariohojelmista. Ja siitä että on yksin. Jokkaisella olokoot sellaset nautinnot ku on, mää otin ja sain kaiken irti illasta. Oliko ihimekkään ku kehitin nuin suuret ilot pienistä asioista? Ymmärrät ku kerron mun perjantaista. Olipa nimittäin edellinen päivä oikia perjantai 13. päivä. Tai 24. Sama asia.

Oli kyllä niin tympiä päivä, että. Uskomatonta, miten joku päivä voi olla kauttaaltaan niin epäonninen. Tuhhoon tuomittu. Oikia tuomiopäivä, murr!

MIKÄ PUUTTUU ?

Perjantai-aamu kello 6:30. Se tunne, kun puoliunesa ryömit kohti autoa. Yön aikana on satanu paksu kerros valakosta kauneutta ja oon aamusin niin ilonen joulupukin lahjottamasta auton sisätilalämmittimestä. Laitoin ajastuksenki valamiiksi edellisenä päivänä jo töistä tullesa. Paitsi että huomasinki että unohin pistää johon toisen pään autoon kiinni. Auto oli umpijääsä. Paleli ja tympäsi.

Päätä särki jo töihin mennesä, sitä jatku koko päivän. Ja oikiaan ranteeseen, mikälie jännetumppitupehus.

Muistakko ku alotin marraskuusa tän blogin niin aioin puottaa maaliskuuhun mennesä viis kilua? No, ylihuomenna on maaliskuu ja painan saman verran ku ennenki, ehkä enemmänki, oon lopettanu puntarilla käymisen. Saattaa olla että oon ihan pikkusen turvonnu tai sitte housut on kutistunu (eikookki todennäkösempää?). Kyykistyin ja työhousujen nappi singahti lattialle niin että ping vaan! 

Onneksi löysin toimistosta keltasta lankaa ja vielä neulanki ja lähin sitte hlökunnan sos.tilloihin ompeleen nappia takas housuihin. Istuin siinä pukkarisa housut nilikoisa ja yritin saaja neulaa napin reiästä läpi. Vaan neulapa oliki liian iso! No totta kai. Pisti taas tympäseen. Yritin viisaana litistää neulansilimää hampaitten välisä vaan eihän se mihinkään taipunu. Pölijä ku ees yritin. Sitte suusa tuntu jotaki outoa ja kas! Hampaastani oli lohennu pala. No jippii, aattelin, tästähän vaan päivä paranee. Hieman tympäsi!

Laihana lohtuna omaan tympäsyyn muillakaan ei menny onneksi aivan niinku strömsöösä. Yks työkaveri tiputti täyen pakillisen pastavuokaa lattialle ja sitä lensi kaarella seinille, kaapistoille, astioille, mun päälle… Siinäpä oli siivuamista. Toinen tyyppi sairastu mahatautiin. Sitä varmaan tympäsi enemmän.

Työpäivästä selevittiin kuitenki. Raahauvuin kolomelta sos.tilloihin vaihtaan kamppeita ja ku avasin kohteliaana ovia työkaverille,  löin makiasti varpaani painavan peltioven kulumaan. Aa #ttu että!
Nilikutin vaatteet vaihettuani portaat ylös ja parkkipaikalle. Auton lasit oli aivan jääsä. Yritin niitä rappailla vaan ne oli umpijääsä. Myös sisäpuolelta. Tympäsi. Laitoin auton käyntiin ja puhaltimet huutaan täysille ja aattelin ootellesa soittaa kotia. Kolomeen eri puhelimeen eikä mihinkään saanu yhteyttä. Kaks ei ollu tavotettavissa ku oli akku loppunu ja yks oli pistäny puhelimensa vahingosa lentotillaan.

Pääsin kotia. Pesin pyykkiä. Aattelin käyttää nopsasti työhousut pesusa ku olivat pastavuuasa ja muisa ruuisa. Pesin ne pyyhkeiden kans. Fiksua. Mustat housut oli aivan vaaliasa nukasa, tympäsi.

Illalla käytiin lapsukaisten kans kylillä pizzan haussa. Olin jo suosiolla luovuttanu kaiken normaalin suhteen joten päätin mennä helepoimman kautta iltapalasaki. Mukulat halus katkarapupizzaa ja sitä ne sai. Mutulätyn poitsulla ei ollu antaa isosta setelistä (kyllä, mulla oli kerranki oikiaa rahhaa ja maksoin sillä enkä kortilla) joten sain vaihtorahat pieninä kolikkoina. Kourallinen kolikoita, jotka mahtu just ja just lompakkoon. No, fygyähän neki on. Ajeltiin sitte kotia pizzan huumaavasa tuoksusa auton lasit huurusa kuola valuen. Komensin penskat sisälle ja rupesin laittaan kelloajastinta autolle aamuksi. 

Sisällä maistelin yhen palan pizzaa särrööntyneellä purukalustollani. Enpä uskaltanu syyä enempää, ku muistelin miten lujjaa se housunnappi päivällä lensi. Riisuin sitte kamppeet ja rupesin villasukisa ja yökkärisä valamistautuun iltateelle ku hokasin mitä unohtu. Pistin ajastinkellon kyllä oikiaan aikaan, mutta johto ei taaskaan ollu autosa kiinni. Tympäsi.

No eikai se auttanu ku lähtä laittaan autoa johon nokkaan. Hankeen vaan "munasillaan" tai mikä sen feminiinisempi versio olis. Olis alakanu muuten nimittäin lauantaipäiväki just samalla lailla, kylymällä autolla. 

Mikä se tämmönen homma oikein on ku kaikki vastustaa? Oon saattanu jotaki unohtaa kertuakki, sen verran palijon tapahtu.

No joko ymmärrät miksi lauantai tuntu onnenpäivältä?! Nyt peukut pystyyn että ens viikolle ei tuu tollasia päiviä, tai jos tullee niin vaan yks kiitos! Seuraavaksi meilä ois täsä tulosa maanantai ja koska oon koko viikon taas työtönnä, mulla on aikaa kirjotella sulle ja kutua sukkia ja käyä iisillä jumpasa. Yhet lenkkitreffit ja yks kahavitteluki on jo sovittu ystävien kans! Ihanaa! Toivottavasti sunki viikko on aurinkoinen ja ihana! Pus pus!

Aamuvukisekokäki

Vähän päisällään.
Tiiäthän nää, vähän hutikasa. Huppelisa. Pikku pienisä. Päiväkännit on aina kaikista parhaat, mutta niihin ei oo nykyään oikein mahiksia, ku on aikunen. Tiiäthän sää, lapset ja työt ja aikataulut, kaikki velevollisuuet. Pittää ottaa vaan ihan seitinohuet kotirouvankaatokännit. Ne on kivat.
Mää een ruukaa töskäillä juovuksisa. En ainakaan tunnusta. Kaverit voi todistaa että oon aina vaan ilonen ja erittäin viksu ja vilmaattinen! Jos jollain on nyt tähän vastaan sanomista, nouskoon ja puhukoon tai vaietkoon iäksi..

SPEAK NOW OR FOREVER HOLD YOUR PEACE !

Sitä minäkin, ei kommentteja! Mutta tiiäkkö että aamuvuoropäisällään on villimpää olla. Kun määhän oon iltaihiminen, yökyöpeli, luontainen yökukkuja. Tykkään kyllä kovasti aamuvuoroista ja siitä, että saa palijon (tuhoa??) aikaan ku nousee aikasin. Mutta se tila mihin päädyn vähien unien takia, on jotaki ihan muuta. Niihin tiloihin riittää kuuski tuntia. Ylleesä ehin nukkua ennen aamuvukia kolomesta kuuteen tuntiin ja sittehä sitä on sekasin ku seinäkello koko loppupäivän. Että kukkuu vaan!

Ja aina, aina! väsypäissäni teen tai ostan jotaki tyhymää. Mua ei saa sillon päästää missään nimesä kauppaan tai auton rattiin! Määhän kerroinki jo sulle siitä ku ajelin vähän ykssuuntasta aivan vähäsen eri suuntaan ku pitäs.. Tosta voit tarkista jos et muista -> ykssuuntasta

Joojoo, tosi hupanen juttu, paitsi kaverin mielestä joka pelekäs kuollakseen.

 

Ja mulla on todella harvoin aamuvuoroja, mutta sillon ku on, teen väsyksissäni merkillisiä asioita. Väsyksisä ei ehkä oo oikia sana siihen… kuvaavampi sana on tollon koppina! Sellasesa mielentilasa ku mennee kauppaan, voi tarttua mukkaan ihan mitä vaan.

Kerranki menin kauppaan aamuvuorosekopäissäni ja ostin – ihan iliman syytä ja ajatusta – kondensoitua maitoa. Joo, en minäkään ymmärrä miksi. Sieläpä se sitte kaapisa nökötti kuukausitolokulla ennenkö keksin sille käyttyä. Yhen tiutau-päivän kruunas singahus filmtauniin (josa on kaikista parhaat irtsarit). Sieltähän lähti sitte mukkaan yheksän euron karkkisäkki! Kyllä, ostin karkkia yheksällä eurolla! Kaupasta en raaski ees kolomen euron pussia ostaa ku on muka liian kallis, mutta tollasen sitte.. No, hyvillä unilla tokenin, enkä syöny sitä sentään yksin vaan jaoin lasten kans. (Uskokko?)

Muisti pätkii kans. Esmes unohan, että oon luvannu olla mässyttämättä. Ja saatan ostaa just jonku tollasen kauhian säkin karkkia tai laatikollisen neekerinsuukkoja. Tai kolomia erilaista jäätelyä. Tai jotaki uutuus(ruoka)tuotetta jota en oikiasti halua syyä. Tai jonku muka hienon paidan joka onki hyvin nukuttujen yöunien jäläkeen aika ruma ja epäkäytännöllinen.

Tai joskus ku kotona alan tehä ruokaa, laitan levyn päälle ja paistinpannun siihen. Lorrautan vähän ölijyäki. Sitte pannun lämpiämistä ootellesa meen tekemään jotaki muuta, saatan mennä vaikka laittaan pyykkejä ja unohan sen täysin. Sitte yhtäkkiä haistan käryä tai saan muuten vaan hirviän sätkyn kun muistanki mitä unohtu kesken.

No mutta tännään en tehny muuta sen pöhölömpää ku ostin pipon. Mitä voin sanua?, olin väsyny, olin heikko, pipomyyjä oli siinä, lankesin. En sentään ostanu siltä huopahattua, villasukkia, kauluria ja hanskoja, vaikka niitäki oli siinä tyrkyllä. Ja ihan sattumalta kävelin siitä! Normaalisti lähen töistä eri ovesta, eri puolelta ravintolaa, eikä siinä kohtaa "miniostaria" ees ole ylleensä kettään myymässä ittiään eiku anteeksi tuotoksiaan. No tännäänpä oli ja määpä meninki sitä kautta. Ja kohta mulla oli päässä virkattu turkoosi tupsupipo. Enkä ees tykkää tupsuista! Hienoa! Lähin töistä tännään käsilaukusa kaks pipua (uus ja vanaha). Siis laukusa, ei ollu kumpikaan pääsä. Putsasin lumet autosta avopäin.

Sen jälkeen (joojoo, menin aamuvuoron päälle vielä!) Sh'bamia ketkuttaan kaverin kans. Että teki gutaa ja jauzaa! Ihmeesti sitä jakso vaikka aamun riekkunu kuumasa keittiösä. Ehkäpä sielä sai just hyvät alakulämmöt!

Jos nyt ruetaan oikein keittiöpsykoloogisiksi niin ehkä mää just annanki itelleni väsyneenä luvan vähän hullutella ja hölömöillä, ku sitä ei jaksa sillon niin kauhiasti pingottaa. Vähän niinku jokku antaa itelleen luvan kännisä stripata ja tanssia pöyällä ja haukkua pomosa. Niin, toinen strippaa ja riekkuu kännisä ja mää ”hulluttelen” ostamalla pipoja. Hmm. Aika villiä.

Mutta nyt otan teetä ja sympatiaa ja rentona rötkähän sohovalle. Ehinköhän nukahtaa ennenkö muut tullee kotia.....

Eikä mua saa päästää tännään enää mihinkään! Vähän tekis kyllä mieli käyä kaupasa kahtelemasa lankoja (siis kutomista varten, ei kettään lankomiehiä) ja ehkä vois ostaa vähän karkkiaki ja kondensoitua maitoa... eihän sitä tiiä mitä kivvaa tullee vastaan! Kuten NykäsMasa sano, jokainen tsäänssi on mahdollisuus!

Terkuin aamuvukisekokäki!!

p.s. en tiiä miksi täsä nää fontit ja värit vaihtelee. Ihan itekseen kone sekkoilee. Seki on siis teemasa mukana.

p.p.s. kuulin hauskan sanan, nahkasalaatti! Se on kebappia! Hihhii! (nyt nukkumaan)

TUTTU TUNNE

Leppoinen lepopäivä

No niin on ollu kiireinen viikko, oikein työntäyteinen ja haipakka! Ehin kuitenki harrastaa liikuntaaki, hyvä minä! Ja hyvältä tuntu!

Tännään on sunnuntai. Viikon ainua päivä ku ei tartte laittaa kelloa soimaan. Lapsen harkatki oli peruttu tältä päivältä, joten ihan heleposti meni lötkötellesä aika. Yhet kakkukahavit käytiin juomasa isän luona mutta muuten päivä on menny ihan omasta eestään ja hyvä niin. En aio ees pestä pyykkiä tännään vaikka iso kasa tuola mua huuteleeki. Pistän vaan kodinhoitohuoneen oven kii ja ongelma ratkastu! No yhet tiskit oon hoitanu, tunnustan, mutta onneksi ruoka oli jo valamista muuta ku lämmitti ja pisteli ääntä kohti.

Lapset meni jo nukkuun ja mää käyn lämmittään palelevat varpaani saunasa, nappaan iltapalaksi parit pelmenit ja hörppäsen kupillisen tai kolome kofeiinitonta teetä sekä rupian vahtaan töllötintä. Olohuoneen arkkupöyällä on koko viikon tuijottanu mua kaks keskenerästä Suomi 100-väristä villasukkaa vaan enpä oo niitten tuijotuksesta huolimatta ehtiny enkä jaksanu niihin tarttua. Ehkä saan ne tänä iltana vihdoin viimesteltyä ja pistettyä jalakaan. Piäppä peukkua että saan!

Ihan hyvä vähän rauhottua. Sunnuntai ruukaa olla mulle ainua päivä, millon ei oo pakko yhtään mittään. Jo eilen lauantai-iltana ku pääsin kaheksalta duunista, rupesin heti niin sanotusti ajamaan toimintoja alas. Omia toimintojani. Se tehhään niin että heitetään kotia tullesa toppatakin lisäksi aivot narikkaan, heitetään arkihousut nurkkaan (niinku siinä joululaulusa ”arkihoususi nurkkaan heitä” vai mitensemeni) ja siirrytään määrätietosesti kohti asentoa, jossa jalat ei koske maata. Lepotuoliin siis!

Takana viis kauhian hektistä työpäivää ja jaksoin vielä käyä nelijä kertaa jumpallaki! Ansaitsin ja otinki kunnon selekääntaputuksen iteltäni murian härän pihivin ja taivaallisen makusen punkun muodosa! 

Ja tiiäkkö ne ihanat lakusipsit? Niitäki maistelin muutaman… 

Tännään en siis todellakkaan mittään. Ja hyvällä omatunnolla. Sillä huominen on vasta huomenna niinku jiiveegeeki tietää. Kokkeile sääki, ei aina tarvihe suorittaa!

Haleja,

 J.

p.s. Tää nettielämä ei oo just mun vahavinta ossaamista, mutta jess, osasinpa laittaa tuohon nyt lukijat-nappulan mistä voit painaa!

Voikko nää alakaa mua?

PISTI BLONDIN AJATTELEMAAN

Niin meiläpäin sanotaan jos haluaa kaverin kans leikkimään. Se on niin vahavasti murteesa, eikä sille tunnu löytyvän korvaavaa lausetta. Joskus tuntuu vähän hölömöltä laittaa lapsen puolesta viestiä sen kaverille, eli siis kaverinsa äitille, (ne ei nuo pienimmät vielä ossaa ite) että ”voisko se pikku Taavetti alakaa tännään tota meijän Jantteria”. Vai miten sää oot tottunu sanomaan sen?  

Sovittiin ystiksen kans tälle illalle lenkkitreffit. Että voikko nää alakaa mua tännään sielä lenkkipolulla? Ja voihan se, jipii! Aamusta kävin jo ihan itteni kans easyllä tanssijumppaamasa, kun teki mieli. Teki mieli lähtä heti aamusta! Sitä se tuo kevätaurinko teettää! Oli valosaa jo aamukaheksalta eikä autoakkaan tarvinu pistää lämmitykseen. Kevät tullee jo!! Jess!!

Kuinka tärkeitä kaverit ja ystävät on sulle? Ootko semmonen ekstrovertti vai enemmän introvertti? Netistä löytyy huru mykke testejä, joilla voit testata ittes. oletko introvertti vai ekstrovertti

Voit testata sen vaikka heti tosta. Kerrohan sitte mullekki!

Kuntoplussan testin mukkaan mää oon introvertti mutta eiköhän meisä jokkaisesa oo vähän kumpaaki. Oon kuullu mainittavan sellasestaki ku ambivertti. Se on vertti noitten kahen vertin väliltä. Oikia mortti! Hehe, mortti ja vertti, tajusikko… Jännä juttu on se, että vielä kymmenisen vuotta sitten ku tein tollasen testin, se väitti mun olevan ekstrovertti… Oonko mää jotenki ressaantunu tai mökkiintyny sitten että kaipaan nykysin niin palijon ommaa rauhaa? Mene ja tiiä. Niinku viime viikonloppunaki, kerroinhan sulle ku mulla oli se vappaailta. Enpä lähteny kylille riekkuun enkä ees kysyny kettään kaveriksi. Olin vaan, saunoin, söin ja join ja nauraa rätkätin ihan keskenäni Puttouksen pöhölöille sketseille ja muuta semmosta sopivasti aivotonta huvia rankan työpäivän päälle. Ja viihyin mainiosti.

Mulle ystävät on kyllä tosi tärkeitä ♥. Kaipaan usiasti just semmosta kahen kesken-aikaa että saa oikein kunnolla rupatella. Niitä yön yli- ja kulttuurilomia, juu nou.. Ehtii kunnolla päivittää iliman että on lapsia ja ukkoja ja pyykkikasoja jalakoisa. En välitä niin kauheesti isoisa kaveriporukoisa pyörimisestä, vaikka joskus yläasteella semmostaki meininkiä oli.

Ootko aatellu kuka se ois sun paras ystävä? Vai onko aikusilla ennää semmosia, bestiksiä? Vai mitä ne on nykyään, BFF:iä ?! Ookko aatellu että ehkä se oot sinä ite! Monesti sitä vähättellee ihtiään ja aattelee itestään huonoja asioita. Olisikko semmosen kaveri joka kohtelis sua noin? Et varmaan! Elä sitte kohtele ittiäskään niin! Näin netisä yhen tosi osuvan tekstin. Siinä luki:

“I wish I was as fat as I was for the first time I thought I was fat”. Eli toivosin että oisin nyt yhtä tuhti mitä sillon ku ekan kerran aattelin olevani tuhti.

Kuvan nähtyäni rupesin oikein aatteleen asiaa. Oon monesti aiemminki huomannu, että katon kuviani eri asenteella ”ennen ja jäläkeen”. Parikymppisestä asti oon aatellu että oonpa kuvisa pömppömahanen, ruma, kauhia kaksoisleuka… ynnä muuta kamalaa. Että hyyyi miten musta saa vaan huonoja kuvia. Sitte ku niitä kattoo pari vuotta myöhemmin, sitä aattelee että eihän nuo nyt niin kammottavia ollukkaan ja ite asiasa olin aika näppärän näkönen mötkö. Paitsi nyt. Nyt en oo ku kauhee pömppömahanen ja ruma… hyi mikä kaksari… Melekonen kierre!

ENNEN=HUONOSTI NUKKUNU NYT=NÄTTI KU SIKA PIENENÄ!

Niin mitä jos! Alkasinki ajatella JO NYT  itestäni ja niistä kuvista positiivista. Ei tarkota nyt sitä että pitäis yhtäkkiä alakaa postaileen omia ”superhyviä” kuviansa pitkin somea, facet, instat ja muut täyteen... Eiku hei!, määpä laitanki kaikille kavereille joka päivä uuen kuvan itestäni vähän eri ilimeellä ja vähän eri asennosa. Ja teetän jonku megaison kuvasuurennoksen olohuoneen seinälle.. ja keittiöön! (makkarisa jo onki, nimittäin hääkuva) Sitte voisin tarjota kuviani vaikka kaupungin matkailumarkkinointipuolelle että tekisivät mun naamakuvasta isoja julisteita. Niitä vois laittaa kaupungille mainostamaan tapahtumia ja bussin kylykeen ja joka puhelintoloppaan jajajaja…

No joo, menipä taas. Mun pointti on se, että ole itselles ystävä. Jookos kookos ♥

Ja tämän herkullisen (juu, mun lautasella oli ja mun massuun meni) kakkukuvan välityksellä mää tahon toivottaa oikein aurinkoista ystävänpäivää !! 

KUVA SULLE, LEIVOS MULLE, REILU-KERHO

Ihan kevyesti !

Mulla on tännään vappaa ilta! 

Tai veepee ja veepee ku oon töisä kaheksaan asti, mutta enivei! Lapset mennee mummulaan yöksi ja ukko töihin niin määhän oon illalla ihan yksin kotosalla! Voin luukuttaa poppia täysillä tai istua täyesä hilijaisuuesa, ihan miten sattuu huvittaan. Voin herkutella tai nautiskella tai mässäillä tai vaikka tehä kotireenin. No, saa nähä viittinkö hikoilla muuten ku saunasa…

Miksikö sitä ei vois nautiskella joka ilta? Kun lapset on menny nukkuun? Miksei sillon voi muka nauttia samalla lailla? Eihän meijän lapset ees ruukaa herräillä, niillon hyvät unirytmit. Mutta miksei se oo yhtä kivvaa sillon, se oma aika?

Se on kai niitä henkimaailman juttuja. Kun oot yksin kotona, sulle tullee semmonen (valheellinen?) vapauden tunne. Eikö tuukki, sullekki?! En muista tuliko sillon ku ei vielä ollu lapsia. Sanoppa sää!  Kyllä muistan miten lapsena oli ihan sama homma. Äiti ja isä meni pikkuvelijen kans lauantaina ruokakauppaan ostaan lihatiskiltä kannuswurstia, luullisia porsaankylijyksiä ja mulle lauantaipussin. Minä olin jo sen verran iso että sain jäähä yksin kotia. Otin ja pengoin heti kaikki yläkaapit, iskän kätköt ja äitin vanahat kirjeet sun muut mitä se oli säilyttäny nuoruusvuosilta. Oli jännää! Siihen aikaan, kaheksankytluvulla kaupatki oli lauantaisin auki vain kolomeen ja sunnuntaisin kiinni! Ei ollu apseja eikä vappautettuja aukioloja. Hui, nuorempia lukijoita tää voi järkyttää!  "Ei ollu sunnuntaisin auki!!!??? Mistä saitte ruokaa?? Onpa ollu karu lapsuus ! "
Minkälainen lapsuus sulla sitte oli? Jos oot 80-luvun lapsi niinku määki, oli varmaan vappaa ja hieno lapsuus! Annettiinko sun syyä palijon herkkuja? Muistelen että karkkia sai vain juhulisa tai lauantaisin just sen lauantaipussin tai jos mummu anto pectus-pastilleja. Kettukarkkeja se anto vain ku oli juhulat.

Vaan kyllä sillon oltiin niin vappaita että! Kännykättömiä, huolettomia, välillä hampaattomia… Nykyäänhän lapset ei saa tehä ennää mittään. Kiivetä puuhun, syyä koppakuoriaisia, pelata pallua iliman suojia… 80-luvulla ei saanu…mitä?........

no….valavoa – eiku saipas.. Ei saanu kattoa aikusten ohojelmia – eiku jynkkyähän tuli muuten telekkarista ihan maksuttomana ja videokasetteja myytiin huoltoasemillaki... Ei saanut juua alakoholia – eikun saihan sitä heleposti ku missään ei kysytty papereita. Siis mitä EI saanu tehä 80-luvulla?? Käyttää turvavyötä?

ÄÄLIÖ ÄLÄ LYÖ,ÖÖLIÄ LÄIKKYY

Mutta hei, kohta pittää lähtä töihin vaan tänä iltana mää oon vapaa! Vaikka menemään aikasin nukkumaan jos niin haluan! Tai voin kutua sukkaa tai kattua telekkaria, kylläpä keksin vaikka mitä jännää aktiviteettia itelleni! Työpäivän jäläkeen maistuu hyvälle ainaki sauna (aa että!) ja alakoholiton Nikolai-ööli. 

Vois maistua shäbämiki, mutta toisaalta, ei kannata tuhulata hyvvää kerranki-kotona-yksin-aikaa. Kiinalainenki vois maistua hyvälle. Sinä pervo, tiiän mitä taas aattelit, jotaki kinkkiä! Kiinalaisesta ruuasta oli kyse. Vai hakisko pizzan!?! Mitä mää haluan?? Kauheen vaikiaa tehä tämmösiä päätöksiä itekseen ku ylleensä pittää aatella aina ensin mitä lapset ynnä muut haluaa. No, ainaki mää haluan keventyä joten jätän pizzan hakematta ja syön jotaki terveellisempää että jää tillaa ruokajuomille ja niitten kaloreille!

Oon pystyny mielestäni ihan kohtuuhyvin keventään syömisiäni, enkä oo töissäkään sortunut chilimajoneesiin, paistettuun pekoniin, bearnaisekastikkeeseen, enkä friteerattuihin sipulirenkaisiin. Tai jäätelöön ja kinuskikastikkeeseen... toscapiirakkaan... namimunkkeihin…. mutakakkuun...tai... slurp.. no, en oo sortunu vaikka pirullisia houkutuksia ois töisä kaapit pullollaan.  Niin aattelinpa vetästä tän vappaaillanki maltilla kerran sille linjalle on lähetty.

Ostin itelleni mässyjä, mutta vain pienen määrän! Muutamia hyviä irtsareita, yhen pienen (ison) pätkispatukan, pikkuriikkisen sipsipussin (kaks), yhen mars-jäätelön (sixpäkin), pienenpienen (jätti-)pussin chilipähkinöitä.. Sitte ruokajuomiksi hain A-valinnasta eli valtion apteekista yhen pienen kuoharin (jääkaapisa oli jo kolome isoa) ja vain yhen punkkupullon (kotua löytyy jo punasta ja valkosta tonkallinen). Enköhän mää näillä pärjää! Kevyesti!

Rohkiasti rapakuntonen

Hellurei!

Mää aattelin semmosta että ku viime postauksessa kuvvailin ittiäni niin jos et sää uskokkaan että mää näytän justiinsa siltä mitä kerroin? Niin ehkä mää uskaltaisin laittaa jo oman kuvaniki tänne. Mitä mieltä sää oot? Uskallanko? Haluakko nähä etten valehellu?

No minähän laitan! Laitan usiammanki, tuli yhtäkkiä semmonen rohkeuskohtaus!

Muuten en muista oonko aikasemmin sulle sanonukkaan, mutta sanonpa nyt että jos sua haluttaa kauhiasti niin saat! Siis jakkaa kaikille. Siis ilosanomaa tästä blogista. Saapi juoruta kavereille tai jakkaa jonku postauksen vaikka facesa. Että ei haittaa. Kaikki ei ymmärrä tämmöstä huumoria mitä me, mutta sehän on niitten oma häpiä.

Mää oon huolestunu mun kunnosta. Tuntuu, että oon entistä enemmän vaan rapakunnosa. Tai se on vähän mihin sitä vertaa ja minähän vertaan ittiäni aina siihen ku olin hyväsä iskusa kolomisen vuotta sitten. Parhaimmillaan kävin vetäsemäsä viis tuntia zumbaa viikosa ja nyt ku sitä aattelee niin ihan hengästyttää. Hengästyn muutenki nykyään aivan liian heleposti. Lenkkeillesä pistäs pystyä juoruaan puhelimesa iliman läähätystä. Ennen pysty puhumaan ihan keviästi kuntopyöräillesäki. Monesti soitinki kaverille sillon ku polin että sain ajan kulumaan nopiammin. Polokeminen iliman puhelinta tai telekkaria on musta niiin tylsää. Vielä pari vuotta sitten pystyin vettään zumbaaki pari tuntia putkeen ja huuteleen vielä siinä sivusa. Tarkotin vetämisellä siis ohojaamista, en sentään oo ihan niin hullu että menisin jonku muun tunnille ja alakasin sielä huuella. Ei, lavalla on paras huuella mitä mieleen tullee! Kaipaan sitä ihanaa hulluutta ihan hirviästi ♥

Raahauvuin aamulla easylle jumppaileen, kaverin kans sovittiin treffit sinne. Oli säbämisä ohojelma vaihtunu ja aa että mää tykkäsin! Siinä oli sitä mun kaipaamaa lattariaki! Kyllä se vaan niin on että ku cha cha cha alakaa soija niin tämän tyllerön suupielet venähtää reilusti yläviistoon! On ollu ”vähän” väsyä ja  muuta täsä nyt pinnasa. Nukuin eilenki kolomen tunnin päikkärit illalla ja silti pääsin hyvin yöunille. Oli kyllä sitte aamulla virtaa tanssahella! Ja ihanaa oli huomata, että tulin jostaki niin iloseksi! Yksikin pieni ilopissan tippa pöksyisä voi olla merkki siitä, ettei olekaan masentunut, vaan yksinkertasesti vaan vähän kyllästyny kaikkeen. Kaippa se on ihan normaalia täsä iäsä kun eletään niitä kuuluisia ruuhkavuosia.
 
Tuli hyvä mieli hyvästä reenistä hyväsä seurasa! Rupes oikein naurattaan. Olo on naurettavan mäntti. Olen mäntti mötkö. Hahhahhaa! Tiiäthän nää ettei mikkään hauska oo järkevää eikä järkevä hauskaa! Aurinkoki on paistanu koko päivän komiasti! Hiphei!

Niin ne kuvat! Tuosa ekasa kuvasa – varotan – mulla ei oo ollenkaan meikkiä.

Toisesa sitte on normaali päivämeikki ja kolomannesa iltameikki.

Katoppa kuvat ja sano mitä tykkäät!? 

Laitan vielä ihan viimeseksi kuvan, mikä on otettu ku mää olin toosi hyvällä tuulella. Koska mun mielestä ihiminen on kaunein sillon ku hymmyilee aidosti, eikoo näin? No näinhän se on!

AAMUNRAIKKAANA

NORMAALI PÄIVÄMEIKKI

SÄHÄKKÄ ILTAMEIKKI

AURINKOISTA PÄIVÄÄ SULLEKIN !!

Rivien välistä

ONNELLINEN NORMIARKIPÄIVÄ  FACEBOOKISSA

Hola! 

Tein tännään lohi-pinaattilasagnea ja meinasin postata kuvan siitä feisbuukkiin. Face on siitä hyvä kalu, että sen kautta voi heleposti levittää ilosia ja positiivisia asioita, kuten kuvia kauniista täytekakkuista ja kattauksista, ilosista juhulijoista ja kivvoista uusista tavaroista. Visuaalisesti kauniitten asioitten kattomisesta tullee hyvä mieli toiselle ja isosta määrästä tykkäyksiä sille kuvan laittajalle. Ihimiset ihastellee miten tikisä joku on ja vertailee kuvvaa saman tyypin puoli vuotta vanahempaan ja kolkyt kiloa läskimpään kuvvaan. Muita on niin heleppo arvostella netin välityksellä, vaan toisaalta iteppä pistävät kuvasa arvosteltavaksi. 

Mulla ei oo sulle kuvvaa nyt näyttää, mutta voin kuvvailla itteäni.

Siis määhän oon tosi pitkä ja mullon luonnollisesti ihananvaalia (joo joo, se on nyt sana!) tukka. Oon nelijääkymmentä jo käyväksi tosi nuoren näkönen, isotissinen ja kauhi-an nätti skandinaavinen viehko neitseellinen neito! Kiltti, pieni ja viaton. Mää oon just aivan hirviän kuvvauksellinen joka johtuu siitä etten oo yhtään turvoksisa ikkään vaikka mitä söisin. Siksi tää blogiki on täynnä mun kuvia… 

Mulla on aina tukka laitettuna nätisti tai vaikken ees laittas sitä mitenkään, se vaan on nätisti. En oo ittepintasen näkönen, siis raskaasti meikattu vaan luonnollisen kauniisti laittautunu, hallihten nuo meikkausasiat just eikä melekeen. Eikä mun tarvi laihuttaa yhtään. Leviä hymyki mulla on kaiken päivää. 

Oon aikalailla täyellinen. Semmonen klassisen kaunis. Ihana. Epätodellisen vetävä. Hypnoottiset silimät. Mahtava peräsin ja pulliat purjeet. Jotenki näin kuvvailisin vaatimattomasti ihtiäni. Mutta mullei tosiaan nyt oo sitä kuvvaa näyttää joten sun pittää vaan uskoa mua! Usko pois! Uskominen on hyvä asia. Se antaa toivoa paremmasta ja ilua ja rauhaa elämään. Paitsi jos oot josaki kunnon lahkosa mikkä kiusaa ja käyttää sua hyväksi. Miten sää kuvvailisit ihtiäs? Jos oot nähäny mut (ja totta kai häikäistyny) niin olisko sulla tuohon mun kuvvaukseen vielä jotaki lisättävvää mitä en nyt hoksannu kertua? Että muutki sais niinkö paremman kokonaiskuvan mun mesmeroivasta ulukonäöstä! 

(muahahhaa)

Niin semmosia just tämmösiä uppeita, kauniita naisen kuvia on netti puolillaan ja toinen puoli niitä jätkien sikspäkkikuvia. Sitte niitä nättejä maisemakuvia näkkyy palijon, niitähä riittää. Siinä ku sitä kävelee joen rannalla ja parin puun takkaa pilikottaa kiva näkymä, tullee usiallaki mieleen ottaa siitä kuva. Ja pistää faceen ja instaan ja joka paikkaan. Mutta eihä se kauneus aivan välity sieltä niitten kahen puunrungon ja oksien takkaa, vastavalloon otetusta kuvasta. Jos keskittys vaan nauttiin hetkestä iliman pakottavvaa tarvetta olla somesa sen auringonlaskun kans. On ne muutki ihmiset varmasti nähäny sellasen.. Toki ammattivehkeillä otetut kuvat - oli harrastelija tai proo kameran takana - on monesti aivan uppeita, varsinki ku niisä ei oo nitä puita eesä.

Ja varmasti monesti nälisään ekkaa olutta juuesa ku kuola valluu, tekis mieli ottaa kuva siitä pallokrillistä misä on pari hyväntuoksusta hiillosmakkaraa ja hunajamarinoitua possunpihiviä. Vaan jos ne on raakoja, niin et ottas sitä kuvvaa.. Ihime että tämmönen pittää ees erikseen mainita. On sitä huonommistaki syistä poistettu facekavereista. Ja facekaverit tai niitten määrä on yks elämän tärkeimmistä asioista. Niitä pittää olla satoja! Samoten ko seuraajia. Ja sun elämäsä pittää olla ihania, kauniita, ilosia, elämää suurempia asioita mitä päivittää someen joka päivä!

Uu, täydellistä! Minkälainen olis sun mielestä täydellinen elämä? Vai eläkkö parhaillaan semmosta? Kerroppa mulle, jatka lausetta: ”täydellisessä maailmassa ei olisi”….. Mitä? Läskiä? Karkkia? Onnettomuuksia? Pahoja sanoja? Kateutta? Lumitöitä?

Facesa ei näytetä millon on surullinen eikä jaksa tehä oikein mittään. Facesa ei ruukata kertua että masentaa tai ei oo kettään kaveria, että on yksinäinen olla. Sielä ei ruukata näyttää kuvia misä et oo just viimesen päälle laitettu eikä naurata yhtään. Ei sielä kerrota miten raha- tai työasiat ahistaa tai et tiiä mitä tehä ku tuntuu ettei voi luottaa kenneenkään. Puoli vuotta laihuttanu tyyppi ei kerro kaikkia mitä sen oikiasti piti tehä - myös oman pääsä sisällä - että pääsi nuin tiukkaan kuntoon tai mistä piti luopua. Ehkä puolisosta, jostaki muusta rakkaasta? Sen näkkee vain niistä silimistä jokka ei jaksa hymmyillä suun mukana.
Joskus sitä vaan yrittää ettimällä ettiä sitä pientä hopiareunusta siitä paskasta päivästä. Ja jonaki päivänä se ilosin asia on just se pinaattilasagne! Näisä tappauksisa pittää osata lukia rivien välistä. "Päivässäni parasta oli lasagne". Paitsi jos siitäki tuli pahhaa.

Mulla ei oo nyt kuvvaa tästäkään näyttää, mutta kerron nyt sulle että tulin tännään iloseksi ku kävin ystävän kans lenkillä. Kotona söin suklaata ja tulin siitä vähän surulliseksi. Söin silti lissää.
Että tämmönen päivä täälä ja kuvittele kuva lasagnesta!