Ja annetaanpa vielä raikuvat aplodit viime viikonlopulle!

Sunnuntaina vietin uuen tapani mukkaan rötkötyspäivää. Nukkuin pitkään ku lapsetki oli yökyläsä mummulasa, join laskiaispullakahavit ja myöhemmin kävin ukon kans auto-ajelulla merenrannikkua pitkin sillä aikaa ku lapset harrasti. Arska mollotti koko päivän komiasti eikä merkkejä rapulastakaan ollu, vaikka kovasti imuroinki ööliä lauantai-illan ratoksi.

Lauantain ilot oli maalliset niinku Puttouksen isä Nitrolla. Työviikon viimenen työpäivä ja eessä seuraavalla viikolla taas arki työttömänä työnvieroksujana. Kotiuvuin orjatyöstä yheksän aikaan illalla. Talo oli tyhyjä, lapset mummulassa yökyläilemäsä ja mies saunaillasa. Aah, tsup! 

Korkkasin batteryn ja aloin kokkaileen heleppua ja herkullista härkäwokkia. Ruokajuomaksi Radio Bocaa Tommy Tabermanin runolasista, totta kai! Sitte sohovalle, kintut ilimaan ja musiikkia etteeristä ilimoille! Iloitsin, yksin kotona, kukkaan ei häiriköiny mun mussiikinkuuntelunautintoja. Kattelin töllöttimestä ruotsalaisten viisukarsintoja, melodivestivaalia, ja kotimaan parasta mussiikkiantia; TVOF:ia. Elli ja Ollinoora, Perkkosen Pate ja Anna Buu, Did ja Redi sekä Mikeman ja Robin. Jess!!

Herkistyinki pari kertaa, kun ruotsalainen veti vestivaaleillaan komiasti saamenpojan kanssa En värld full av strider

ja varsinki, kun kuulin TVOF:n taivaallisen ihanan kaksitaistelun. Menin sillä Nirvanan versioinnilla täysin nirvanaan! Kuuloaisti tuntu täyttyvän sulasta hunajasta ja silimät painu kiinni huumaavasta seireenien laulusta.. Aa että se tuntu tämmösellä vanahalla Nirvana-fanilla joka kohasa kroppaa ja jokasessa elimessä. Tuosa linkki siihen, mutta varotan, elä kuuntele sitä jos sulla on kiire! Sillä sun on ehkä vaan pakko, niinku munki, soittaa se uuestaan ja uuestaan ja uuestaan ja uuestaan… Smells like teen spirit

Uu, siinä sitte herkistelin ja nautiskelin. Viiniä olis ollu monenlaista ja pari ööliä. Alako tehä lissää ööliä mieli, mutta eihän mulla ole. No, katon jääkaappiin ja sielä oliki vielä kaks San Miguelia! Wohoo!! Tää on varmaanki mun onnenpäivä! Onnellisena imuroin kaltsua lepotuolisa niinku lomalla ikkään ja alako vielä ystäväki mulle rinkuttelleen! Juoruttiin puhelimesa kaks ja puoli tuntia ja tuntu taas niin lämpimiä läikähyksiä syämmesä. Sanon uuestaanki, aa että! 

Aattelet varmaan että onpa hullulla halavat huvit. Ilakoi ku löytää kalijaa kaapista ja jostaki telekkariohojelmista. Ja siitä että on yksin. Jokkaisella olokoot sellaset nautinnot ku on, mää otin ja sain kaiken irti illasta. Oliko ihimekkään ku kehitin nuin suuret ilot pienistä asioista? Ymmärrät ku kerron mun perjantaista. Olipa nimittäin edellinen päivä oikia perjantai 13. päivä. Tai 24. Sama asia.

Oli kyllä niin tympiä päivä, että. Uskomatonta, miten joku päivä voi olla kauttaaltaan niin epäonninen. Tuhhoon tuomittu. Oikia tuomiopäivä, murr!

MIKÄ PUUTTUU ?

Perjantai-aamu kello 6:30. Se tunne, kun puoliunesa ryömit kohti autoa. Yön aikana on satanu paksu kerros valakosta kauneutta ja oon aamusin niin ilonen joulupukin lahjottamasta auton sisätilalämmittimestä. Laitoin ajastuksenki valamiiksi edellisenä päivänä jo töistä tullesa. Paitsi että huomasinki että unohin pistää johon toisen pään autoon kiinni. Auto oli umpijääsä. Paleli ja tympäsi.

Päätä särki jo töihin mennesä, sitä jatku koko päivän. Ja oikiaan ranteeseen, mikälie jännetumppitupehus.

Muistakko ku alotin marraskuusa tän blogin niin aioin puottaa maaliskuuhun mennesä viis kilua? No, ylihuomenna on maaliskuu ja painan saman verran ku ennenki, ehkä enemmänki, oon lopettanu puntarilla käymisen. Saattaa olla että oon ihan pikkusen turvonnu tai sitte housut on kutistunu (eikookki todennäkösempää?). Kyykistyin ja työhousujen nappi singahti lattialle niin että ping vaan! 

Onneksi löysin toimistosta keltasta lankaa ja vielä neulanki ja lähin sitte hlökunnan sos.tilloihin ompeleen nappia takas housuihin. Istuin siinä pukkarisa housut nilikoisa ja yritin saaja neulaa napin reiästä läpi. Vaan neulapa oliki liian iso! No totta kai. Pisti taas tympäseen. Yritin viisaana litistää neulansilimää hampaitten välisä vaan eihän se mihinkään taipunu. Pölijä ku ees yritin. Sitte suusa tuntu jotaki outoa ja kas! Hampaastani oli lohennu pala. No jippii, aattelin, tästähän vaan päivä paranee. Hieman tympäsi!

Laihana lohtuna omaan tympäsyyn muillakaan ei menny onneksi aivan niinku strömsöösä. Yks työkaveri tiputti täyen pakillisen pastavuokaa lattialle ja sitä lensi kaarella seinille, kaapistoille, astioille, mun päälle… Siinäpä oli siivuamista. Toinen tyyppi sairastu mahatautiin. Sitä varmaan tympäsi enemmän.

Työpäivästä selevittiin kuitenki. Raahauvuin kolomelta sos.tilloihin vaihtaan kamppeita ja ku avasin kohteliaana ovia työkaverille,  löin makiasti varpaani painavan peltioven kulumaan. Aa #ttu että!
Nilikutin vaatteet vaihettuani portaat ylös ja parkkipaikalle. Auton lasit oli aivan jääsä. Yritin niitä rappailla vaan ne oli umpijääsä. Myös sisäpuolelta. Tympäsi. Laitoin auton käyntiin ja puhaltimet huutaan täysille ja aattelin ootellesa soittaa kotia. Kolomeen eri puhelimeen eikä mihinkään saanu yhteyttä. Kaks ei ollu tavotettavissa ku oli akku loppunu ja yks oli pistäny puhelimensa vahingosa lentotillaan.

Pääsin kotia. Pesin pyykkiä. Aattelin käyttää nopsasti työhousut pesusa ku olivat pastavuuasa ja muisa ruuisa. Pesin ne pyyhkeiden kans. Fiksua. Mustat housut oli aivan vaaliasa nukasa, tympäsi.

Illalla käytiin lapsukaisten kans kylillä pizzan haussa. Olin jo suosiolla luovuttanu kaiken normaalin suhteen joten päätin mennä helepoimman kautta iltapalasaki. Mukulat halus katkarapupizzaa ja sitä ne sai. Mutulätyn poitsulla ei ollu antaa isosta setelistä (kyllä, mulla oli kerranki oikiaa rahhaa ja maksoin sillä enkä kortilla) joten sain vaihtorahat pieninä kolikkoina. Kourallinen kolikoita, jotka mahtu just ja just lompakkoon. No, fygyähän neki on. Ajeltiin sitte kotia pizzan huumaavasa tuoksusa auton lasit huurusa kuola valuen. Komensin penskat sisälle ja rupesin laittaan kelloajastinta autolle aamuksi. 

Sisällä maistelin yhen palan pizzaa särrööntyneellä purukalustollani. Enpä uskaltanu syyä enempää, ku muistelin miten lujjaa se housunnappi päivällä lensi. Riisuin sitte kamppeet ja rupesin villasukisa ja yökkärisä valamistautuun iltateelle ku hokasin mitä unohtu. Pistin ajastinkellon kyllä oikiaan aikaan, mutta johto ei taaskaan ollu autosa kiinni. Tympäsi.

No eikai se auttanu ku lähtä laittaan autoa johon nokkaan. Hankeen vaan "munasillaan" tai mikä sen feminiinisempi versio olis. Olis alakanu muuten nimittäin lauantaipäiväki just samalla lailla, kylymällä autolla. 

Mikä se tämmönen homma oikein on ku kaikki vastustaa? Oon saattanu jotaki unohtaa kertuakki, sen verran palijon tapahtu.

No joko ymmärrät miksi lauantai tuntu onnenpäivältä?! Nyt peukut pystyyn että ens viikolle ei tuu tollasia päiviä, tai jos tullee niin vaan yks kiitos! Seuraavaksi meilä ois täsä tulosa maanantai ja koska oon koko viikon taas työtönnä, mulla on aikaa kirjotella sulle ja kutua sukkia ja käyä iisillä jumpasa. Yhet lenkkitreffit ja yks kahavitteluki on jo sovittu ystävien kans! Ihanaa! Toivottavasti sunki viikko on aurinkoinen ja ihana! Pus pus!