Menikö niinku Strömsöösä?

KYLLÄPÄ HEITÄ NAURATTAA!

Minä oon yks onnellisista. Kerroin sulle viime postauksesa että voitin Vaasan matkailun järjestämäsä arvonnasa jotaki. Ja että uskon (ja sääki uskoit) että se on todnäk rantatontti tai jotaki muuta hienoa. Tänä aamuna hiippailin postilaatikolle. En hiippaillu siksi, että sinne pitäs mennä jotenki sallaa tai hilijaa vaan siksi ku oli niin sanotusti jäätävän liukasta ja mulla oli reinot jalasa. Avasin lukollisen postilaatikon tärisevin käsin, jokohan sielä olis mukavaa postia?! Ja sielä se oli, mainospostin ja laskujen seasa, iso paksu valakonen kirjekuori varustettuna mun nimellä ja Vaasa Vasa -logolla. Jo alako rummut päristä mielesä ”töttöröröö rö röö”, äkkiä kirje auki!! Hiippailin takasin sisälle postien kans ja yhä tärisevin käsin aloin avata kirjekuorta. Huhui..

Menikö niinku Strömsöösä? Ei.

Ei tullu rantatonttia, ei kaupungin avvainta. Ei kutsua kaupungin kunniajäseneksi, ei kultakellua. Ei shamppanjaa, misä lilluu seasa kultahippuja. Ei vuosijäsenyyttä golffiklubille. Ei kallista disainia, marimekkua, iittalaa eikä arabiaa. Ei mittään oikiasti arvokasta. 

Kuoresta löyty sydämen muotonen heijastin ja joku kirja ajatuksella ”jos asusit täälä olisit onnellisempi”. Ois ees ollu jotaki (Eero) Aarniota, Aaltoa tai Hilfigeriä vaan ei. Oli heijastin josa lukkee sun Vaasa!! Miten niin mun? Misä todisteet? Ne sai hirviästi arvokasta tietoa ku mää vastasin niitten matkailuaiheiseen kyselyyn ja tuommoset sitte lähettävät. Enkä mää ees ikinä voita arvonnassa paitsi nyt. Mut arvottiin kaikkien niitten osallistujien joukosta ja kerranki voitin! Ja sain heijastimen.

 

TÄMMÖSEN MÄÄ OON AINA HALUNNU !

Taijan alakaa pessimistiksi ku ne ei kuulemma pety. Ja lähetän kyllä niille kostoksi jonku kuivan teoksen mun kotikaupungista. Tai jospa vien sen ihan henkilökohtasesti, ku kerta oon menosa Vaasaan tulevana viikonloppuna! Ehotuksia, mikä olis kuivimpia tuomisia ikinä? Ystävälleni, jonka tappaan (murretta hei!) Vaasasa, vien tuomisiksi niitä ehania salty liquorice-sipsejä, ku sei niitä omalta kylältään saa.

Asiasta niiiin masentuneena painelin easylle. Meinasin jäähä sohovalle kutomaan, mutta jotenki piti päästä muuten purkamaan negatiivista energiaa. Otin pitkästä aikaa virtuaaliohojelmalistasta äR Vee Peen. Tiiäthän nää mikä se on. Joo niin mää aattelinki. Ja kyllä sen puolituntisen jäläkeen huusi hoosiannaa niin mun ärrät, peet kuin veeki! Että kannatti! Siihen päälle puoli tuntia uuuu-lattareita (tuo uuuu tuosa oli mun ulinaa, kuvvaa sitä miten ehanaa se on) ja pehemiä olo oli saavutettu! Lantio löysty letkiäksi, jalat tärisee kivasti lihasrääkistä. Viimestään kahentoista tunnin päästä alakaa vattalihaksiin ja pakaroihin sattua niin maan perkaleesti. Sillon tietää teheneensä jotaki. Aijjettä mää ootan sitä tunnetta, uuuuu!

Vaan tiiäkkö nää että ihan kohta on huhtikuu! Ens viikolla jo! Kohta nuo kaikki jäät ja mustuneet lumikasat sullaa pois ja meilä on taas tiet ja nurmikot! Sula kasitie millä kaasuttaa menemään vasta pestyllä pikku mastalla aurinkolasit pääsä hyviä lattariralleja kuunnellen. Eikä ennää oo ympäri vuorokauen niin pimiää että pitäs käyttää heijastinta. Vaasa-heijastinta. Olisivat ees lähettäneet huomioliivin…