Powered By Blogger

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Rapakuntosen natsimutsin kesäseikkailut osa 1



 
TODELLAKI!
Ei tuu kesää! Ei lämmintä eikä muutenkaan.
No siltähän se aluksi näytti. Sitten tuli kesätyöt, eli kyllä nyt täytyy olla kesä. Tuli sitte lämmintäki vaan mullahan on keittiösä iltavuoroisa muutenki lämmin. En ehi katella aurinkoa enkä muitakaan semmosia ohimeneviä kotkotuksia.

Mun elämä ei kai oo kovin jännittävää. Vai ookko eri mieltä? Mielenkiintosia juttuja ja sattumuksia siitä ei kyllä puutu. Millon kohtaa missäkin ihmisen, joka on ihan ihana, ihan outo taikka ihan hullu. Joskus kaikkia nuita. Junan ikkunasta näin hautausmaan. Siellä lepää ihan tavallisia Matteja, Mikkoja, Minttuja ja muita. Mutta musta se jo on aika mielenkiintosta, että kukaan noista muista ei oo eläny samanlaista elämää kuin minä tai sinä.

Ystäväni kanssa avarsimme mualimmaa ja paransimme ommaa hyvinvointiamme yhen viikonlopun ajan. Tuli sopiva sauma, niinpä hyppäsin junaan ja viuh, olin ystävän luona hetkesä! Suurella rakkaudella voijaan todeta, että vaikka kuinka erilaisia olis kaks naista, vaikka kuinka erilaista elämää eläisivät, vaikka kuinka erilaiset tavat ja perheet, ystävyys on ihan sama ja yhteinen. Yhtäkkiä on menny vuosi, pari, oho, kuustoista vuotta! Vieläkö tuo muka haluaa olla mun kaveli?


Matkailu avartaa! Millonkohan mää oon viimeksi nähny lehmiä? Oon ihan satavarma että täällä pohojois-pohojammaala ei oo yhtään lehemää. Ei varmasti ole. Rupesin näkemään niitä tien päällä ollessa: ”kato ystäväni, kato, lehmiä laitumella! Yippee! ”
No tokihan niitä on tääläki, niitä ei vaan noteeraa ku kulukee samoja reittejä leuka pettymyksistä rintaan painuneena, rutiinien murtamana, ympärivuotisen pimeyen nukuttamana ja arjen harmauen masentamana. Mutta heti ku hyppää junaan, näyttää maisema paaaljon kiintosammalta. Oo, lehmiä! Ooo, kukkasia! Ooooo, vihreitä lehtiä puissa!!! Ja kaikesta pittää ottaa kuva ja postata se instagrammiin! Koska mää oon nyt instassa beibe!

Mää en tarvi matkalukemista. Junalla matkustaminen on musta paras tapa matkustaa ikinä! Vaikka kuinka monta tuntia matka kestäski, en ikkään ehi ees lehtiä selata. Kattelen vaan maisemia ja ihimisiä ja aattelen omiani. Ja kirjotan blogia kanssamatkustajista, muahhahhaa! (Tiiät mitä sanotaan, varo niitä hiljaisia, höhhöhhöö)
Lapsi huutaa ja äitinsä hyssyttää. Äiti hikoilee ja muut häiriintyy. Alan miettiä mitä voisin antaa lapselle. Keksiä tai banaanin. Nähtävästi mun ratkasu kaikkeen on ruoka. Nytki käsilaukussa on enempi eväitä mitä muuta tavaraa. Helou, mikä pakonomanen tarve mulla oikein on viihyttää jonku muun lasta? Eikö pointti näillä reissuilla ookki se, että saan ommaa aikaa, ettei mulla oo mukana huolehittavia?!! Hmm, itsepohdiskelun paikka.

Loppumatkasta mun etteen tuli istuun pimiä setä. Mun pikkuveli sano pienenä tummaihosia pimmeiksi.  Se haisee huuhteluaineelle. Ei metanolille vaan pyykinpesuaineelle. Ku pistää silmät kiinni, vois kuvitella että joku ois ripustanu pyykit kuivaan mun nokan eteen. Sen viereen tuli joku melkein-yhtä-pimiä setä ja ne puhuu keskenään jotaki ihan siansaksa-mongerrusenglantia ja jotaki mitälie muuta kieltä. Vaaliampi-ihosella pimiällä sedällä on maastoasu ja jonkunlaiset punaset ”natsat” olokapäisä. En ymmärrä armeijajuttuista mittään, mutta apua, tuo on varmasti joku sotilas. Apua, jos se on joku isiksen soluttautuja joka ampuu kohta meijät. Onpa hyvin soluttautunu ku maastopuku päällä.. Ja juttelee ja nauraa tuon toisen kans.. Ne varmaan ilakoi siitä että kohta tapahtuu. Niillä on kauhian isot kassit. Hyi helkkari sua, mitä taas aattelit! En tarkottanu että kahella tummalla miehellä on isot... Siis niitten matkakassit on pitkänmalliset, onkohan jommasakummasa ase? Jää mulla pian hyvä reissu puolitiehen ja Vaasan kesä kokematta! Oonpa mää ennakkoluulonen. Miksi se täälä pikkukylien kohilla alkas riehua? Eihän se vielä ketään ammu ku vasta Helsingissä!
Kohta hyppään junasta. No, en liikkuvasta!! Vaan mun pysäkki lähestyy. Nousen ylös ja sanon niille: “Finish people are very international and well educated. I suggest that you consider well what you speak out loud.” Ja päälle tuima katse. Vaikkei ollu hajuakaan mitä ne puhu. Hehe.

Jos mussa on jotain villiä, niin se on mielikuvitus. En tod sanonu niille mittään. Hyppäsin vaan äkkiä ulos junasta, hep! Turvasa!


Joutuhan sielä reissun päälä muitaki kieliä käyttään. ”Huur kanja jelppa dei”, kuulu vaasalaisesa kaupasa ja määpä yritän vastata ruotsiksi. ”Nej men tack eiku tack men nej, aim tsast katselen”. Onneksi ne puhhuu normaaleittenki ihimisten kielellä niin ei tarvi änkyttää ruotsi-englanniksi.


Vaasasa päästiin taas uusiin mokalukemiin, alotettiin heti alakuun sählälevelin kertanostolla. Lompsittiin kaverin kans tyytyväisenä sokoshotelliin. Itekki respana joskus (kolome päivää) työskennelleenä ja muutenki hyvin ihimisten mikroilmeitä  - ehkä myös ajatuksia! -  lukevana huomasin heti respaneidin ilimeestä että nyt ei oo kaikki kohillaan. Hymy jumittu paikoilleen suupieliin ja neitokainen alko hiirellä klikkailun sijasta näpytellä näppistä. Huono merkki. Onko niillä tuplabuukkaustilanne, apuva! Enkö perhana sittenkään tehny sitä nettivarausta loppuun asti oikein?? Onhan mulla puhelimesaki tilausvahvistus! Kovasti siinä varmisteltiin ja viimein piti näyttää se tilausvahvari älkkäristä eli älyluurista ku tyttö viimein myönsi ettei sitä respan koneelta löyvy. Resbatyttö luki ja luki, hmm. Tämä varaus on kuulkaas arvon naiset eri hotelliin! Nonni. Ei onneksi hävettäny ollenkaan, ei. Enpä hokassukkaan että Vaasasa on kaks sokoshotellia! Ja totta kai mentiin just siihen väärään! Onneksi varasin sen kuitenkin oikiasta kaupungista! Sitä ku ei ikinä tiiä mitä väsyneenä tulee klikkailtua..


No muuten meni reissu aivan komiasti ja kätteen jäi valtava hyvän mielen boosti! Kotimatkalla onnibussisa en jaksanu kauhiasti kytätä muita ihimisiä enkä kirjotella niistä blogijuttuja ku pää nuopahteli ja silimät lopsu koko ajan. Varmaan kuorsasinki vähän. Väsytti, rankka reissu.
Lapset sai tuliaisiksi fidget spinnerit, jonka ansiosta mää oon virallisesti nyt kuulemma maailman paras äiti ja ukkoki sai tuliaispaian ja nyt, näillä(kin) pienen miniloman muistoilla jatketaan taas arjen puuduttavaa, turvallista rauhaa ja rakkautta.
Piis ja lööv mään!


Ja siinä sulle kesämusaaaa! VAIHTOEHTO DESPACITOLLE
Ja toinenki vaihtoehto despacitolle -> Kesäbiisi 

Peee Äääääs!! Mää en tiiä toimiiko tähän blogiin kommentointi vieläkään, kokkeileppa. Koitin rapata sitä ku useat ihimiset (kaks) valitti ettei tänne pysty kommentoimaan. Ehkä se nyt pelittää.

1 kommentti:

Mitä ite oot mieltä?