Bäk tu skole!

Mooooi! On ollu aivan ihqqqqqqqQQQQuuuu siis olla skolessa taas ja silleen! Oon oppinu uusia juttuja ja tolleen!! Örhömps, kyllä, olen nauttinut suuresti AMKvol2:n tuottamasta älyllisestä ilmapiiristä ja imenyt itseeni...tietoa. Juup!

Kattelin instagramisa kuvia ja bongasin pari otosta uuen opinahjoni alottajaistapahtumasta. Sielä oli monen väristä haalaria ja mietinki pitäskö kaivaa omat vanahat opiskelijahaalarit naftaliinista. Tai paremminki harakanpaskasta, ne oli talonrakennusaikana harakoitten mielestä ihanteellinen maalitaulu tähätä ruikkauksia, pruuuit! Tai saatto ne olla variksiaki.. 

no eniveis, pikkusen jo kerkesin innostua opiskelijabileistä! Heleppo vetää vaan haalarit ja perseet olalle. Kunnes tajusin mitä oikein aattelin:

-"Onkohan nuo pileet ollu viime viikonloppuna mistä nuo kuvat on….  Miten ne vasta nyt tiistaina postailee niitä someen, mahto olla kova kankkunen... vai hmm hetkinen... ei kai ny kukaan viikolla biletä…."

Sitte iski! Säbäm! Old people-elämys. Sillon tajusin olevani va-na-ha !

Viikollahan ne parhaat pippalot ja zembalot oli sillon kaauan sitten, aikana jollon määki olin vielä nuori ja kaunis, sekä ennen kaikkea viaton. Ei ne haalarit ees enää taija mahtua mulle. Eikä viitti kokeilla ku ne on niin harakanpaskassa.

Eisoo ihime ku ei mahu vanahemmat eikä uuemmatkaan housut, oon eläny mässäillen! Oon mää vähän jumppaillukki, mutta pääasiassa mässäilly. Ostin perheeltä salaa kilon irtokarkkeja. Minä, joka en syö karkkia!

Sipsien rouskuttamista oon vähentäny reippaasti. Kaippa niitä ei enää tee niin paljon mieli sen viien kilon taffelin tuotepaketin (Taffel-voitto) vetämisen jäliltä. Enkä nyt jaksa potea syyllisyyttä siitä etten laihu. Eihän se voi onnistua ku asettamalla ittesä kuriin ja nuhteeseen.

Nyt pittää vaan ottaa päivä kerrallansa, liikuskella sen mitä töiltä, koululta ja perhevelvotteilta joutaa, koittaa nauttia niistä pienistä ilon aiheista mitä elämäsä on ja rukkoilla jotaki korkiampaa voimaa etten kuitenkaan lihos ennää ihan kauhiasti. On tää elämä taas kerta niin ressaavaa ja hektistä, etten mää parempaan pysty. Pahinta olis vielä alakaa repimään pelihousuja muutaman plussakilon takia. Eiköhän ne pelihousut repiä muutenki itestään sitte jo ku niitä kiloja on tullu tarpeeksi.

Piis änd lööv! Änd hästäk kehopositiivari####

HYMYILE PEILIKUVALLESI NIINKU MINÄ JA TÄÄ KAVERI

Ote kiitollisuuspäiväkirjasta

 

LIVERUOKAPÄIVÄKIRJA

Ookko nää ikkään pitäny päiväkirjaa? Eikö kaikki tytöt ainaki pienenä oo? Mullaki oli pikkupoikana aivan ihania lukollisia (täysin murtautumattomissa olevia lukkoja..) vaalianpunasia ja eläinkuvioisia salaisuusvihkoja, jotka pursus ilosia asioita ja lapsuuteni puuhia. Myöhemmin sinne kirjautu poikien nimiä ja nykyään päiväkirja pietään blogin muodosa. No, ehkä toiset pitää henkilökohtasempia blogeja mitä mää, en ihan kaikkia viihti täälä kertua. Muutenki oon ollu viime aikoina jotenki niin väsyny ja pahalla päällä etten usko että ees haluisit kuulla! Kuka semmosta kitinää ja kiroilua jaksas kuunnella, tulis vaan itekki pahalle päälle. Men hej, tuosahan olis sivublogille jo nimi; ”kitinää ja kirosanoja”, totuuksia tuutin täyeltä!!

Tiiäkkö mikä on kiitollisuuspäiväkirja? Laitetaan ylös asioita, joista huomaa ilahtuvansa ja mistä välittömästi tajuaa olevansa kiitollinen. Aurinkoisina päivinä kirjotettavaa riittää ja uusia ilon ja kiitollisuuen aiheita oikein tulvahtelee mieleen, mutta eniten kiitollisuuspk:n pitäminen auttaa sellasina aikoina, kun et meinaa millään keksiä mitään kirjotettavaa. Pakerrat ja puserrat sydämen syvvyyksistä ees jotain… Koska aina on ees jotain! Mustimpanaki ehtoona kyynelten valuesa on aina jotain!

Tännään kauhian väsyneenä ei meinannu tulla mieleen taaskaan ku pelekkiä v###u-alkusia sanoja (v###u= vappu?). Ja niitähän riittää. Aattelin että on oltava jotain. Sitte hiffasin, että hej tyttö, ainaski suoritit kunnialla eilisen työpäivän! Teeppä sama tänään ja saat taas yhen positiivisen asian! Oon niin laiska etten jaksa lähtiä hakemaan toisesta huoneesta (okei, säilytän sitä vessan laatikosa) vihkua mihin oon kirjaillu kiitollisuuksia, joten määpä rupianki kirjotteleen niitä tänne blogiin! Jos se vaikka auttas suaki muistaan (siis jos satut välillä unohtaan, mistä mää tiiän vaikka oot aina positiviinen ja kiitollinen) että pienetki asiat on tärkeitä. Ja pienistä asioista kertyy isoja. Penneistä miljuuuunia ja pisaroista virtoja. Ja pienistä suupaloista nähtävästi ylipainoa.. nimimerkillä kuka mua lihottaa?? No minähän se ite!

Mutta koska aion olla nyt kiitollinen ja kehopositiivinen ihmiseläjä, en ala masentaa ittiäni siksi etten laihu ajatuksen voimalla kymmentä kilua tämän päivän aikana tein tai söin mitä tahansa. Tiiän, että kaikki aikanaan ja pikkuhilijaa, pikkuhilijaa…

Kouluki on alakanu kivasti, kiitos kysymästä! Muistan vielä hämärästi, ku seittemän vuotta sitte AMKvol1:stä valmistuessani aattelin etten enää ikkään mee kouluun, en ikkään! Ja kuitenki nyt, uutena ihimisena, keski-ikäsyyen kynnyksellä, elämäni uuen seitenvuotiskauen alussa, istun ku tatti silimät selällään kynä pystysä pulpetisa ja huuan ”OPETTAKAA MUA !!!!!!”

Jotta opiskelijaki sais syyäkseen, on raahauvuttava kuitenki tulevan entisen ammatin sorvin ääreen hikoileen. Koitanpa muistaa siellä kiitollisuuenaiheeni tänään: Pääsin kouluun, saan töistä palakkaa, osasin tehä työni eilen ja suoriuvun siitä tänäänki. Vettä sattaa niin lahjaksi saamani alppiruusu saa ravintua. Kahavi maistuu hyvälle. Jos töitten jäläkeen jaksan, voin mennä jumppaan koska oon terve (fyysisesti ainaki). Lapset kuorsaa ku tuun töistä, mutta saan halia heitä taas aamulla. Blogin kirjottaminen on mukavaa ja kiva kun sää luet tätä!!

Pusipus!

p.s. tasan nelijä kuukautta jouluun, rupiappa oleen kilttinä!

 

MUISTA MUISTUTTAA ITSEÄS!

AMK vol2

Uuen oppiminen alakaa ylihuomenna! Mitä sitte vaikka mulla on melkein parinkymmenen (härregyyd!!) vuojen ajalta kaikenlaista köökikokemusta ja yhet AMK restonomin paperit taskusa (tai oikiastaan ne on portofoliosa, olis hölömöä säilyttää niitä taskusa ku ne menis ihan pilalle ja ruttuun ja niihin sotkeutus pian purkkaa tai suklaata ja sitte ne ois kuitenki väärän takin taskusa ku niitä tarvis). Nyt lähetään uusille urille ja alotetaan aikalailla nollasta. Sou not, mää oon valamis!

Oon nyt jakanu ilouutista opiskelupaikan saannista työpaikalla ja yksityiselämäsä. Sain onnitteluja ja ilosia ilimeitä, pomon vastaus tuli huokauksina. Yks kaveri sano ilosesti että ”et sää ookkaan ihan tyhymä”. Toistakymmentä vuotta ollaan tunnettu ja nyt vasta huomas etten oo ihan tyhymä. Muahahhaa! Ehkä oon viisastunu viime aikoina? Ehkä tän mun 35-vuotisjuhlavuojen aikana vasta? Hihii. Kiva saaja positiivisia kommentteja, en muuta olis vastaan ottanukkaan! Nyt alakaa sitte jännittäminen mitä ensimmäinen koulupäivä tuopi tullessaan!

Nå mutta! Munhan pittääki hoitaa kuntoon koulutarvikkeet niinkö oon tehny omille pikku koululaisillenikin. Mää tarvin siis ainaski  prinsessarepun, prinsessapenaalin, prinsessaviivottimen ja prinsessavihon. Kynän misä on vaalianpunasia töyhtöjä pääsä. Uuet lenkkarit, mielellään sellaset vilikkuvat tai jos ei niitä niin disney princess-kuvioiut,  ja kouluvaatteet. Vaalianpunasia hiuspompuloita, osasa niistäki vois olla jotaki höyheniä. Pinkin koululaiskalenterin mää jo ostinki. Ja mitäs muuta?

Opiskelijakämpän Oulusta tietty. Haalarit! Opintolainaa juopottelua varten (ai mitä muuta varten sitä muka otetaan?). Tonnikalapurkkeja, makaroonipusseja, ketsuppia. Mielin määrin kahvii ja tupakkaa…. eiku se oliki yhestä laulusta. Kai mää voin jo viiniä juua ku oon näinki aikunen opiskelija? Ettei tarvis enää niitä sidukoita lipittää ku en niistä oikein välitä? Nuorempana ne meni, mutta nyt mun makunystyrät on niin törkeen sivistyneet että ne suorastaan huutelee skumppaa ja chardonnayta.

Muistakko sää vielä sun ekan koulupäivän? Mää muistan että äiti oli saattamassa mut pienen, kiltin ja viattoman ekaluokkalaisen, koulun pihaan. Eka- ja tokaluokkalaisille oli rajattu aidalla oma alue, kolmos- viiva kutosluokkalaiset oli viereisellä isommalla pihalla. Että he näyttiki isoilta pienen koulutulokkaan silimisä! Minkäs ikäsiä kolmosviivakutoset onkaan?..... Yheksän viiva kakstoista. Nåjoo olipa isoja..

Sielä ekaluokkalaisten karsinasa mää kattelin tulevia luokkakavereita ja nojailin aitaan, en tainnu vielä tuntia kettään. Ujostutti vähän. Yks Marika tuli mulle jutteleen ja meistä tuli heti kaverit. Muistaakohan se ite? Pittääpä kysyä. Ollaan nykyään kavereita facesa, liekö nähty livenä ku viimeksi yläasteella. Marika jos luet tätä niin muistakko nää?

Pikku koululaisena oli tosi tärkiää huolehtia hyvin kouluvehkeistä ja kouluvaatteet piti aina riisua kotia tullesa ettei ne sotkeennu ja vaihtaa koti-rönttäkamppeisiin. Ai nii, ja mun ihan eka kerta – hei hei siis eka koulupäivä !! -  sattu vielä mun synttäripäivälle.

Amiksen kokkipuolen alotuspäivänä oli myös mun syntymäpäivä. Nykyäänhän nuo lasten koulut alakaa jo yli viikkua aikasemmin. Tänä vuonna mun AMK-alotus ossuu melekein kohilleen. Oiski voinu jäähä opiskelijakämppään viettään kosteita synttäreitä ekan AMKvol2-päivän jäläkeen! Paitsi etten voi jäähä ku mulla ei oo sitä opiskelijakämppää. Ja mulla on velvotteita! Lapsia ja lapsen pesisharrastuksen tuomat nakkihommat, ja töitä, blääh..

Eniveis, amiksesa piti olla kunnon nappi- tai verenpaineverkkarit. Ne on kuulemma tulosa muotiin taas joten ehkä hommaan ne kouluvaatteiksi AMKvol2:een. Lukiolaisilla oli aina muotikamppeet mutta me amislaiset kulettiin verkkareisa tai koulun työvaatteisa. Amikseen ajeltiin poikaystävän bemarilla taikka bussilla taikka polokupyörällä riippuen asuinpaikasta. Nyt mää kulen ihan omalla pikku mastallani ihan ite maksetuilla bensoilla.

AMKvol yksi on siis käytynä vajaa vuosikymmen sitte ja sillon just kaks mukulaa pyöräyttäneenä olin tuhisa kunnosa. Pian valamistumisen jälkeen löysin sen elämäni yhen suurimmista rakkauksista, Zumban! Ketkutellesa hoikistuin kovasti ja muutenki elämä oli ihanaa ja ovet avoinna joka suuntaan. Kunnes tuli pari muuttujaa, elämä, blääh. Mutta nyt on AMKvol2 ja uuen ajan alaku! Uus seitenvuotiskausi pyörähtää käyntiin än yy tee nytkohta samoin ku ammattikorkia ja oon niin muna huurusa into piukiana suuntaamasa kohti tuntematonta, että heikommat väistykööt! Täältä tuun minä!

Oon kyllä tosi ilonen opiskelupaikasta! Sitä ei suomineito eikä -veikko osaa aina arvostaa, kuinka hyvät koulut meilä on ja se ku ne on vielä ilmaset. Tuo sama aaämkoo maksaa eeuun ulukopuoliselle etelän vetelälle 8 tonnia per lukuvuosi! Laskeppa näppäränä paljonko tullee hinnaksi 3,5 vuojen tutkinnolle! Ei monellakaan meistä ois varaa.

Tämmösiä täälä aattelin ja jatkan leipomishommia ja suuntaan vielä illaksi töööööihin, ku ulkona on niin pimmeetä, tosikivalähtee tööööistä ku ulkona on pimeetä.. Saakelin TuiskuAna ku se tunkee korvaan koko ajan! Mulla on uunisa tulosa (toivottavasti-tästä-tulee-) blue velvet-kakku huomista 35-vuotisjuhlavuojen juhulaa varten vaan ihmettelin ku se ei nouse! Luulen, että mun leivinjauhe on rikki! Sen täytyy olla syy miksi mun leivonnaiset menee kaukaa ohi Strömsön nykyään. Tuskin se vika mussa on?..

TÄMMÖSTÄKÖ SIELÄ KOULUSSA OLI....

Ay Bendito! eli voi hitsin pimpula

HOUKUTTELEE ALANVAIHTOON?

Mää voisin pittää sulle pitkän puheen siitä miten muutan elämäni! Mutta kerta mun motto on että ystäville ei tarvi selittää ja muut ei usko kummiskaan, en puolustele sitä sen enempää. Totean vaan, että oon ottanu ensimmäisen, ratkaisevan askeleen kohti keittiön uluko-ovia.

Sielä se mun jalakani on oven välisä. Pari vuotta sitte nykyseen työpaikkaani kesätöihin tullesani "sain jalan oven välliin". Nyt se jalan kärki osottaa vaan ulospäin.. Vähän rupes hirvittään ku mulle sanottiin sillon pari vuotta sitte, että ootappa niin kohta huomaat että ootki ollu täälä kymmenen vuotta. Kymmenen!! Ei juma! Se on liian kauan!! Kääk!!! Oonhan jo yhen kymppivuojen suunnitellu koko ravintola-alan hylykäämistä, niin käykö mulle tosiaan niin että vaan unohun sinne hikiseen köökiin? Eiii..

Pikkuhilijaa se työ syö mun kaiken energian, aivot, sosiaalisen elämän (vuorotyö), tulevaisuuensuunnitelmat ja pelottavinta; terveyen. Yhen välilevyn pullistelun ja siitä toipumisen jäläkeen kävis mielummin lompakon pullistelu, ammatisa josa työn jäläkeen riittää vielä energiaa harrastaa liikuntaa ja vaikka vaan kuule ihan normaalia ajatustyötä. Oon kehittäny itelleni yliherkkyyenki, tiiäkkö, työpaikalla nokka vuotaa, aivastuttaa. Ajatus ei kule, valtava väsy lyö ylitte, kurkku tullee kipiäksi, ryvittää. Vapaalla kotona ei mittään oireita. Varmaanki vaan motivaation puutetta? Jepa..

KUN KEITTIÖTYÖ KÄY LIIAN RANKAKSI

Oonko siis yliherkkä, heikko vinkuja? Vaiko hävyttömän rohkia akanketale joka tajus tehä parannuksia elämäänsä ja rupes vielä toteuttaanki niitä? Ite oon jäläkimmäisen kannalla, oo sääki. Sano että joo! Soraääniä en kyllä ees ottas vastaan, mun polokunihan tää on.

Voikko siis kuvitella miten kiljahtelin ilosta ku sain tiejon opiskelupaikasta!? Juu, en ruukaa kiljahella, mutta kyllä ainaki hymyilin normaalia leviämmin. Koska, kuten oon kertonu ja hyvin tiiät, tungen kaikenlaiset tunnetilat sisuksiini. Toisinaan niitä purkautuu, mutta silloinki enimmäkseen vain ilmeiden kautta. Oon pitäny mölyt hienosti mahassani ja kertonu asiasta vasta harvoille ja valituille. Eli sulle!

Määpä kerron mikä nytte on meininki ja homman nimi.
Tulin ulos laatikosta. En kaapista. Tiiäthän, think outside of the box! Olin satojen, eieiei, vaan ehkä…. mil-juunien parikymppisten joukosa isolla kirkolla (Oulusa) yrittämäsä vakkuuttaa ammattikorkian päättävät tahot siitä, ettei he pärjää iliman tämäntasosta opiskelijaa. Ja koska maailma on hyvin, hyvin pieni, kuten myös piirit meijän huudeilla, oli sielä tuhansien miljuuunien kirkassilmäisten nuorten joukosa tietenki tuttujaki; yks meijän kylän nuorison edustaja, jännäpisut housuisa kuulemma. Mää taas pamahin sinne paikalle ujostelematta, kolomevitosen valtavalla kokemus-egolla ja vuosikaudet huippuunsa kehittyneellä charmilla.

Koeaikaa oli tunti, mutta tämmönen "luen pääsykokkeisiin iltavuorojen ja kotitöien päälle" -nörtti selevitti sen tunnisa. Kokkeen jäläkeen tepastelin itteeni tyytyväisenä ulos aurinkoon, huokuen (luultavasti valheellista) onnistumisen ja hyvänolon tunnetta. Olin antanu itelleni kertua, että kouluun pääsee seitkytviis prossaa uusia ja vain kakskytviis prossaa tämmösiä jo kertaalleen ammattikorkean suorittaneita, joten tsäänssit oli heikommat ku Matti Nykäsen fifti siksti. Pessimistisesti aattelin että todnäk en pääse sisään ja se tunnekki mikä musta huoku, oli varppina vaan helepotusta siitä että pääsin ulos pääsykokkeitten väkijoukosta, uhhhh.

Neljäsattaa hakijaa ja joku satakakskymmentä otetaan? Yhen opintolinjan terävään opiskelijakärkeen livahtaa kuuskymmentä tiedonjanosta, joista vaan viistoista paikkaa on varattu tämmösille takinkääntäjille (kuten pomoni minua leikkisästi kutsuu) eli jo kertaalleen ammattikorkian käyneille. Laskeppa äkkiä mikkä rosentit on päästä? Arvaappa uskoinko että pääsen. Noen. Näin sitä uskotaan itteensä. Mietin jo mitä hemmettiä teen, jos en pääse ja jouvun jatkaan samalla hikilinjalla. En osannu vastata itelleni tuohon, mutta onneksi ei tarvikkaan!!!

 

Ookko muuten ikkään aatellu?

Ei vanhoisa kirkonkirjoisa lue, että ”oli alkujaan piika, mutta kouluttautui emännäksi”. Ne paikat  ”ansaittiin”  naimalla. Mutta että jos ihimiset eli vaan kolomi-nelikymppisiksi niin se ammatti oli just vain se seppä tai kauppias. Koko sen lyhyen elämän. Eikä missään lue että vaihto ammattia koska koki ettei saa työstä mittään (ees pätäkkää) tai että selekä ei kestäny nostelua. Ei sentään… Ennen kestettiin koko elämä siihen mihin ruvettiin! Oli se ammatti, avioliitto vaikka minkälaisen häntäheikin kans, villapaitojen kutominen koko suvulle tai hevoskärryillä matkustaminen. Asiat kesti kauan, mutta ne tahkottiin läpi sisulla ja hammasta purren. Miksi? Eikollu vaihtoehtoja? Ehkä ei, mutta nykypäivänä onneksi on.

Meillä nykypäivän ihimisillä on nuihin muinaiseläjiin verrattuna melekein ku kaks elämää. Aikaa on vähintään tuplasti. Tää on mun 35-vuotisjuhulavuosi ja seitenvuotiskauen syklisä vaihtoaika. ( 7 vuojen syklit )Työuraa ois eesä vielä 25-30 vuotta, eli nyt on hyvä aika ajatella misä työsä mieluiten ittesä hajottas. Liekkö sitte joku esi-keski-iän kriisi vai mikä, mutta en millään jaksas ootella viiskymppiseksi asti että koen ahaa-elämyksen tyyliin ”tajuan aina tehneeni työtä jota vihaan” ja ”nyt kun lapset on muuttaneet pois, alan vasta elää niin kuin itse haluan”. Sitä paitsi kuka tietää, jos oon pitäny lapsiani niin hyvin ettei ne halua muuttaa kotua pois ylä-asteen jäläkeen niinkö ite tein, tai ehkä ikkään! Ehkä ne assuu aina äitin nurkisa passattavana!! Rakennan yläkerran niin ne voi asua sielä ja tuua aina pyykit pessuun ja huuella että äitiiiii millon on ruokaaaa?....  Millonka se mun ”oma elämä” sitte alakaa??

Ei mutta hei, täsähän se mun elämä on, on koko ajan ollu! Mua varten!

Oon viime aikoina alkanu miettiä minkä ihimeen takia korkeakouluihin on pääsykokeet? Eikö nykyään voija ottaa vaikka virtuaalitunnille jos ei luokkaan mahu? Se on ikäsyrjintää jos ei pääse kouluun! Just tän ikäsen pitäs päästä!

Tää on kriittinen ikä. 35v. Omilla aivoilla ajattelu alkaa jo onnistua. Ruuhkavuosien tuomat paineet ja turhautuminen voi kulminoitua ikäkriisin kans tuhosaksi yhistelmäksi! Nyt aletaan tehä niitä isoja päätöksiä. Otetaan avioeroja ja aletaan käyttäytyä niinku olis uus teini-ikä. Nyt jos koskaan, ois aika päästä rauhottaan peliä, ottaan aikalisä. OAMKit ja muut ottakaa se halukas keski-ikävystyny sinne kouluun opiskeleen uutta ennenkö se hajuaa vanahaan työhönsä, teininä päätettyyn muka loppuelämäm ammattiin. Töistähän ei voi muka lähtiä mutta kotua voi. Siinäkö syy lissääntyviin eroihin? Puretaan kotona yhteiskunnan asettamat paineet?  Pelastakaa nämä horjuvat ruuhkavuosien palelluttamat parisuhteet ottamalla kouluun ne kolme- ja nelikymppiset rutiineihinsa kyllästyneet hakijat!

Korkeakouluun pitäs päästä ensisijasesti ne joilla on paha kriisi-ikä käsillä. Sinne, kouluun, opiskelemaan, pois pahanteosta. Pois miettimästä avioeron hankkimista, työpaikan polttamista, pomon onnettomuudeksi lavastettua murhaa, kaikkea kauheuksia! En tiiä tarkkaan mitä muitten työhönsä kyllästyneitten ihimisten pääsä liikkuu, mutta kuvittelisin että jotaki tuommosta.

Ookko ikkään ajatellu minkä takia jonnekki ala-asteelleki pääsee kaikki? Valintakriteerit ei oo yhtään niin kovat! Ei tarvi päntätä tai valamistautua mitenkään! Ei tarvi ku olla seittemänvuotias ja jotku ei oo sitäkään! Ikärasismia! Pitäs niihinki olla vähintään jokku esikarsinnat!

Kuuntelin täsä yks päivä kotona omien ja muutaman muun alakoululaisten lasten puhheita. Ne puhu yhestä lapsesta joka meni eri kouluun mitä nää muut. Sanovat että ”olipa hyvä ku se yks meni toiseen kouluun ku se on niin ilikiä”. 

-”No tulleehan se sitte ylä-asteelle meijän kans sammaan kouluun.”  Siihen yks tokas että ”no, jospa se olis siihen mennesä oppinu käyttäytyyn.” Ja mää nauroin!

OPPIA IKÄ KAIKKI

Rai rai!

 

Kaikista helpoin tapa puolittaa ylimääräiset lomakilot

Tiiäkkö sen tunteen??!! Se tullee päivä ennen lomaa rai pitkää vappaata. Kesällä se on voimakkaimmillaan. Se on lyhyesti ilmaistuna että "rai rai vaan!"  Sanotin laulunki sen kunniaksi;  "Viis päivää takanaaa, yks päivä eessä, sitte mullon vaapaataaa yyyyheksän päivääää!" Semmonen reipas kesänen, vähän kansantanhumainen ralli. Sävelen voi päättää laulaja ihan ite. Toisesa säkeistösä lauletaan että "kooohta pääsen vaapaallee, laitan kyynsilaakkaa". Sillä se jos mikä on loman merkki, kun keittiötyöntekijä saa pistää niin kirkkaan punasta kynsilakkaa ku itte tahtoo!

Että kyllä on ollu hektinen kesä, etenki heinäkuu! Mutta kerta nyt rupes laulattaan, lahjotan sulle korvamadoksi vielä tän biisin: "VIELÄ OOON KESÄÄ JÄÄLJELLÄÄ VIELÄ TULEEE KAUNIITA PÄIVIÄÄÄÄ". Ole hyvä vaan, se ei lähe kulumallakaan.

Jaksoin viimeset työrutistukset sillä että aattelin jotta pian istun niin tyytyväisenä perse penkisä jalat suorana kahavikuppi käesä ja nautin lapsoseni pesisleirin pelitarjonnasta, uusista maisemista, auringosta! Kynnet lakattuna!!

Eikö ookki se sillon oikiaa lomaa ku sulta katuaa muutama päivä?! Enkä tarkota nyt ryyppäämällä hävitettyä osaa elämästä, vaan sitä lomafiilistä, kun yhtäkkiä havahut arvaileen mikä viikonpäivä on ja onko kello maholliseti yks vaiko kuus. No joo, näin kesällä ku on valosaa, ajan katuaminen on mahollista, mutta talavella kellonajan voi arvata siitä onko pilikkopimiää vai vaan hämärää.

No, määpä olin lomalla! Kauniisa kotimaasa, mutta niin monen saan kilometrin pääsä että luulin välillä olevani jonku muun valtion alueella. Venäjäksi luki joka kyltisä, tieopasteisa ei näkyny valtatietä Ouluun eikä Kuusamoon, vaan Pietariin. Näkymätki oli ihan eri vaihtelevat mitä täälä kotona, misä maisemat vaihtelee vain tasasesti metästä peltoon ja merenrantaan aina joka kymmenen kilsan välein. Kuulin niin palijon venäjän kieltä että luulin jo itekki ossaavani vastata jos joku kyssyy jotaki multa venäjäksi. Vaikka oikiasti olisin osannu sanua vaan että nieprovkeporuska, nieprovkeporuska eli en minä ossaa sanua sulle venäjäksi mittään.

Sitte iski lomadementia! Unohin työasiat, tekemättömät kotityöt, kaivinkonneen äänen, joka pitää mua hereillä. Ihan selevennykseksi taas, en oo niin sekasin stressistä että kuvittelisin äänen, vaan tuosa viereisellä tontilla ajellaan kaivinkonneella aamuvarhasesta iltamyöhään. Miehet ja niitten lelut… Unohin kalenterin tulevien viikkojen aikataulut, elin ihan vain sitä hetkiä ja päivää. Nautin ystävien seurasta ja auringon voimaannuttavasta lämmöstä. Poltin taas naamani. Ei ollu eka kerta tälle kesälle. Pikku hihi. Opin, mistä tullee sanonta ”sekasin ku Haminan kaupunki”. Sain tartunnan toisest murteest Suomen toiselt puolelt ja tartutin vahavasti meijän ommaa, muahahhaa! Lakkasin kynnet lomakuntoon, ihanaa! Nautin pitkästä automatkasta, maisemista ja pysähyksistä uusiin paikkoihin. Nautin, nautin ja nautin!!!

Nyt pallaan arkeen kertarytinällä. Liian nopiasti täyttyvä kalenteri, laskut, pyykkivuori (no tai paremminki -vuoret), viidakoksi muuttunu nurtsi, pihatyöt, aaargh.. Listahan jatkuu vaan. Mutta on mulla yks huikian kiva juttuki tulosa. Haluakko tietää mikä? Shh… Mää oon ehkä maailman paras pitämään salaisuuksia… Huippuhyvä pitämään sisällä ilot ja surut, megahyvä pitämään mölyt mahasa.
No haluakko tietää mikä se on?...... 

 

Vinkki...

On se ilimoja pielly……

Höhöhö! Puspus!

                                           Lomamusaa ja arkeen energiaa!