HOUKUTTELEE ALANVAIHTOON? |
Mää voisin pittää sulle pitkän puheen siitä miten muutan elämäni! Mutta kerta mun motto on että ystäville ei tarvi selittää ja
muut ei usko kummiskaan, en puolustele sitä sen enempää. Totean vaan, että oon
ottanu ensimmäisen, ratkaisevan askeleen
kohti keittiön uluko-ovia.
Sielä se mun jalakani
on oven välisä. Pari vuotta sitte nykyseen työpaikkaani kesätöihin tullesani
"sain jalan oven välliin". Nyt se jalan kärki osottaa vaan ulospäin..
Vähän rupes hirvittään ku mulle sanottiin
sillon pari vuotta sitte, että ootappa niin kohta huomaat että ootki ollu täälä
kymmenen vuotta. Kymmenen!! Ei juma! Se on liian kauan!! Kääk!!! Oonhan jo yhen kymppivuojen suunnitellu
koko ravintola-alan hylykäämistä, niin käykö mulle tosiaan niin että vaan
unohun sinne hikiseen köökiin? Eiii..
Pikkuhilijaa se työ syö mun kaiken energian, aivot, sosiaalisen elämän (vuorotyö),
tulevaisuuensuunnitelmat ja pelottavinta; terveyen. Yhen välilevyn pullistelun ja siitä toipumisen jäläkeen
kävis mielummin lompakon pullistelu, ammatisa josa työn jäläkeen riittää vielä
energiaa harrastaa liikuntaa ja vaikka
vaan kuule ihan normaalia ajatustyötä. Oon kehittäny itelleni yliherkkyyenki, tiiäkkö, työpaikalla nokka
vuotaa, aivastuttaa. Ajatus ei kule, valtava väsy lyö ylitte, kurkku tullee
kipiäksi, ryvittää. Vapaalla kotona ei mittään oireita. Varmaanki vaan
motivaation puutetta? Jepa..
KUN KEITTIÖTYÖ KÄY LIIAN RANKAKSI |
Oonko siis yliherkkä,
heikko vinkuja? Vaiko hävyttömän rohkia
akanketale joka tajus tehä parannuksia elämäänsä ja rupes vielä toteuttaanki
niitä? Ite oon jäläkimmäisen kannalla, oo sääki. Sano että joo! Soraääniä en kyllä ees ottas vastaan, mun
polokunihan tää on.
Voikko siis kuvitella miten kiljahtelin ilosta ku sain tiejon opiskelupaikasta!? Juu, en ruukaa kiljahella, mutta kyllä ainaki hymyilin normaalia leviämmin. Koska, kuten oon kertonu ja hyvin tiiät, tungen kaikenlaiset tunnetilat sisuksiini. Toisinaan niitä purkautuu, mutta silloinki enimmäkseen vain ilmeiden kautta. Oon pitäny mölyt hienosti mahassani ja kertonu asiasta vasta harvoille ja valituille. Eli sulle!
Määpä kerron mikä nytte on meininki
ja homman nimi.
Tulin ulos laatikosta. En kaapista. Tiiäthän, think outside of the box! Olin satojen, eieiei, vaan ehkä…. mil-juunien parikymppisten joukosa isolla kirkolla (Oulusa) yrittämäsä vakkuuttaa ammattikorkian päättävät tahot siitä, ettei he pärjää iliman tämäntasosta opiskelijaa. Ja koska maailma on hyvin, hyvin pieni, kuten myös piirit meijän huudeilla, oli sielä tuhansien miljuuunien kirkassilmäisten nuorten joukosa tietenki tuttujaki; yks meijän kylän nuorison edustaja, jännäpisut housuisa kuulemma. Mää taas pamahin sinne paikalle ujostelematta, kolomevitosen valtavalla kokemus-egolla ja vuosikaudet huippuunsa kehittyneellä charmilla.
Tulin ulos laatikosta. En kaapista. Tiiäthän, think outside of the box! Olin satojen, eieiei, vaan ehkä…. mil-juunien parikymppisten joukosa isolla kirkolla (Oulusa) yrittämäsä vakkuuttaa ammattikorkian päättävät tahot siitä, ettei he pärjää iliman tämäntasosta opiskelijaa. Ja koska maailma on hyvin, hyvin pieni, kuten myös piirit meijän huudeilla, oli sielä tuhansien miljuuunien kirkassilmäisten nuorten joukosa tietenki tuttujaki; yks meijän kylän nuorison edustaja, jännäpisut housuisa kuulemma. Mää taas pamahin sinne paikalle ujostelematta, kolomevitosen valtavalla kokemus-egolla ja vuosikaudet huippuunsa kehittyneellä charmilla.
Koeaikaa oli tunti,
mutta tämmönen "luen pääsykokkeisiin iltavuorojen ja kotitöien päälle" -nörtti
selevitti sen tunnisa. Kokkeen jäläkeen tepastelin itteeni tyytyväisenä ulos
aurinkoon, huokuen (luultavasti valheellista) onnistumisen ja hyvänolon tunnetta. Olin antanu itelleni
kertua, että kouluun pääsee seitkytviis prossaa uusia ja vain kakskytviis
prossaa tämmösiä jo kertaalleen ammattikorkean
suorittaneita, joten tsäänssit oli heikommat ku Matti Nykäsen fifti siksti. Pessimistisesti
aattelin että todnäk en pääse sisään ja se tunnekki mikä musta huoku, oli varppina
vaan helepotusta siitä että pääsin ulos
pääsykokkeitten väkijoukosta, uhhhh.
Neljäsattaa hakijaa ja joku satakakskymmentä otetaan? Yhen
opintolinjan terävään opiskelijakärkeen livahtaa
kuuskymmentä tiedonjanosta, joista vaan viistoista paikkaa on varattu
tämmösille takinkääntäjille (kuten pomoni minua leikkisästi kutsuu) eli jo
kertaalleen ammattikorkian käyneille. Laskeppa äkkiä
mikkä rosentit on päästä? Arvaappa uskoinko että pääsen. Noen. Näin sitä uskotaan itteensä. Mietin jo mitä hemmettiä
teen, jos en pääse ja jouvun jatkaan samalla hikilinjalla. En osannu vastata itelleni tuohon, mutta onneksi ei
tarvikkaan!!!
Ookko muuten ikkään aatellu?
Ei vanhoisa kirkonkirjoisa lue, että ”oli alkujaan piika, mutta kouluttautui emännäksi”. Ne
paikat ”ansaittiin” naimalla. Mutta että jos ihimiset eli vaan kolomi-nelikymppisiksi niin se ammatti oli just vain se seppä tai kauppias.
Koko sen lyhyen elämän. Eikä missään lue
että vaihto ammattia koska koki ettei saa työstä mittään (ees pätäkkää) tai
että selekä ei kestäny nostelua. Ei sentään… Ennen
kestettiin koko elämä siihen mihin ruvettiin! Oli se ammatti, avioliitto vaikka
minkälaisen häntäheikin kans, villapaitojen kutominen koko suvulle tai
hevoskärryillä matkustaminen. Asiat kesti kauan, mutta ne tahkottiin läpi sisulla ja hammasta purren. Miksi? Eikollu
vaihtoehtoja? Ehkä ei, mutta nykypäivänä onneksi
on.
Meillä nykypäivän
ihimisillä on nuihin muinaiseläjiin verrattuna melekein ku kaks elämää. Aikaa
on vähintään tuplasti. Tää on mun 35-vuotisjuhulavuosi
ja seitenvuotiskauen syklisä vaihtoaika. ( 7 vuojen syklit )Työuraa ois
eesä vielä 25-30 vuotta, eli nyt on hyvä aika ajatella misä työsä mieluiten ittesä hajottas. Liekkö sitte joku esi-keski-iän kriisi vai mikä, mutta en millään
jaksas ootella viiskymppiseksi asti että koen ahaa-elämyksen
tyyliin ”tajuan aina tehneeni työtä jota vihaan” ja ”nyt kun lapset on
muuttaneet pois, alan vasta elää niin kuin itse haluan”. Sitä paitsi kuka
tietää, jos oon pitäny lapsiani niin hyvin ettei ne halua muuttaa kotua pois ylä-asteen jäläkeen niinkö
ite tein, tai ehkä ikkään! Ehkä ne assuu aina äitin nurkisa passattavana!! Rakennan yläkerran niin ne voi asua sielä ja
tuua aina pyykit pessuun ja huuella että äitiiiii millon on ruokaaaa?.... Millonka se mun ”oma elämä” sitte alakaa??
Ei mutta hei, täsähän
se mun elämä on, on koko ajan ollu! Mua varten!
Oon viime aikoina
alkanu miettiä minkä ihimeen takia
korkeakouluihin on pääsykokeet? Eikö nykyään voija ottaa vaikka virtuaalitunnille
jos ei luokkaan mahu? Se on ikäsyrjintää jos ei pääse kouluun! Just tän ikäsen
pitäs päästä!
Tää on kriittinen ikä. 35v.
Omilla aivoilla ajattelu alkaa jo onnistua. Ruuhkavuosien tuomat paineet ja
turhautuminen voi kulminoitua ikäkriisin kans tuhosaksi yhistelmäksi! Nyt
aletaan tehä niitä isoja päätöksiä.
Otetaan avioeroja ja aletaan käyttäytyä niinku olis uus teini-ikä. Nyt jos
koskaan, ois aika päästä rauhottaan peliä, ottaan aikalisä.
OAMKit ja muut ottakaa se halukas keski-ikävystyny
sinne kouluun opiskeleen uutta ennenkö se hajuaa vanahaan työhönsä, teininä
päätettyyn muka loppuelämäm ammattiin. Töistähän ei voi muka lähtiä mutta kotua
voi. Siinäkö syy lissääntyviin eroihin?
Puretaan kotona yhteiskunnan asettamat paineet? Pelastakaa
nämä horjuvat ruuhkavuosien palelluttamat parisuhteet ottamalla kouluun ne kolme-
ja nelikymppiset rutiineihinsa kyllästyneet hakijat!
Korkeakouluun pitäs päästä ensisijasesti ne joilla on paha kriisi-ikä käsillä. Sinne, kouluun, opiskelemaan, pois pahanteosta. Pois miettimästä avioeron hankkimista, työpaikan polttamista, pomon onnettomuudeksi lavastettua murhaa, kaikkea kauheuksia! En tiiä tarkkaan mitä muitten työhönsä kyllästyneitten ihimisten pääsä liikkuu, mutta kuvittelisin että jotaki tuommosta.
Ookko ikkään ajatellu minkä takia jonnekki ala-asteelleki
pääsee kaikki? Valintakriteerit ei oo
yhtään niin kovat! Ei tarvi päntätä tai valamistautua mitenkään! Ei tarvi ku
olla seittemänvuotias ja jotku ei oo
sitäkään! Ikärasismia! Pitäs niihinki olla vähintään jokku esikarsinnat!
Kuuntelin täsä yks päivä
kotona omien ja muutaman muun alakoululaisten lasten puhheita. Ne puhu yhestä
lapsesta joka meni eri kouluun mitä nää
muut. Sanovat että ”olipa hyvä ku se yks
meni toiseen kouluun ku se on niin ilikiä”.
-”No tulleehan se sitte ylä-asteelle meijän kans
sammaan kouluun.” Siihen yks tokas että ”no, jospa se olis siihen mennesä oppinu käyttäytyyn.” Ja mää nauroin!OPPIA IKÄ KAIKKI |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä ite oot mieltä?