Ote kiitollisuuspäiväkirjasta

 

LIVERUOKAPÄIVÄKIRJA

Ookko nää ikkään pitäny päiväkirjaa? Eikö kaikki tytöt ainaki pienenä oo? Mullaki oli pikkupoikana aivan ihania lukollisia (täysin murtautumattomissa olevia lukkoja..) vaalianpunasia ja eläinkuvioisia salaisuusvihkoja, jotka pursus ilosia asioita ja lapsuuteni puuhia. Myöhemmin sinne kirjautu poikien nimiä ja nykyään päiväkirja pietään blogin muodosa. No, ehkä toiset pitää henkilökohtasempia blogeja mitä mää, en ihan kaikkia viihti täälä kertua. Muutenki oon ollu viime aikoina jotenki niin väsyny ja pahalla päällä etten usko että ees haluisit kuulla! Kuka semmosta kitinää ja kiroilua jaksas kuunnella, tulis vaan itekki pahalle päälle. Men hej, tuosahan olis sivublogille jo nimi; ”kitinää ja kirosanoja”, totuuksia tuutin täyeltä!!

Tiiäkkö mikä on kiitollisuuspäiväkirja? Laitetaan ylös asioita, joista huomaa ilahtuvansa ja mistä välittömästi tajuaa olevansa kiitollinen. Aurinkoisina päivinä kirjotettavaa riittää ja uusia ilon ja kiitollisuuen aiheita oikein tulvahtelee mieleen, mutta eniten kiitollisuuspk:n pitäminen auttaa sellasina aikoina, kun et meinaa millään keksiä mitään kirjotettavaa. Pakerrat ja puserrat sydämen syvvyyksistä ees jotain… Koska aina on ees jotain! Mustimpanaki ehtoona kyynelten valuesa on aina jotain!

Tännään kauhian väsyneenä ei meinannu tulla mieleen taaskaan ku pelekkiä v###u-alkusia sanoja (v###u= vappu?). Ja niitähän riittää. Aattelin että on oltava jotain. Sitte hiffasin, että hej tyttö, ainaski suoritit kunnialla eilisen työpäivän! Teeppä sama tänään ja saat taas yhen positiivisen asian! Oon niin laiska etten jaksa lähtiä hakemaan toisesta huoneesta (okei, säilytän sitä vessan laatikosa) vihkua mihin oon kirjaillu kiitollisuuksia, joten määpä rupianki kirjotteleen niitä tänne blogiin! Jos se vaikka auttas suaki muistaan (siis jos satut välillä unohtaan, mistä mää tiiän vaikka oot aina positiviinen ja kiitollinen) että pienetki asiat on tärkeitä. Ja pienistä asioista kertyy isoja. Penneistä miljuuuunia ja pisaroista virtoja. Ja pienistä suupaloista nähtävästi ylipainoa.. nimimerkillä kuka mua lihottaa?? No minähän se ite!

Mutta koska aion olla nyt kiitollinen ja kehopositiivinen ihmiseläjä, en ala masentaa ittiäni siksi etten laihu ajatuksen voimalla kymmentä kilua tämän päivän aikana tein tai söin mitä tahansa. Tiiän, että kaikki aikanaan ja pikkuhilijaa, pikkuhilijaa…

Kouluki on alakanu kivasti, kiitos kysymästä! Muistan vielä hämärästi, ku seittemän vuotta sitte AMKvol1:stä valmistuessani aattelin etten enää ikkään mee kouluun, en ikkään! Ja kuitenki nyt, uutena ihimisena, keski-ikäsyyen kynnyksellä, elämäni uuen seitenvuotiskauen alussa, istun ku tatti silimät selällään kynä pystysä pulpetisa ja huuan ”OPETTAKAA MUA !!!!!!”

Jotta opiskelijaki sais syyäkseen, on raahauvuttava kuitenki tulevan entisen ammatin sorvin ääreen hikoileen. Koitanpa muistaa siellä kiitollisuuenaiheeni tänään: Pääsin kouluun, saan töistä palakkaa, osasin tehä työni eilen ja suoriuvun siitä tänäänki. Vettä sattaa niin lahjaksi saamani alppiruusu saa ravintua. Kahavi maistuu hyvälle. Jos töitten jäläkeen jaksan, voin mennä jumppaan koska oon terve (fyysisesti ainaki). Lapset kuorsaa ku tuun töistä, mutta saan halia heitä taas aamulla. Blogin kirjottaminen on mukavaa ja kiva kun sää luet tätä!!

Pusipus!

p.s. tasan nelijä kuukautta jouluun, rupiappa oleen kilttinä!

 

MUISTA MUISTUTTAA ITSEÄS!