Onnellisuus on aivokemiaa!

Nyt tullee pitkästi tekstiä ilohortsuista. Tiiäkkö mitä ne on? Huh, jaksakkohan ees lukia nuin pitkään? Jaksat sää. Mulla on asiaa. Hear me out!

Hyvällä ja huonolla päivällä ei välttämättä oo muuta eroa ku oma asenne. Se mitä päässä liikkuu. Siihen voi vaikuttaa omilla syömisillä ja juomisilla tai juomatta jättämisillä. Mää oon miettiny ihan tosisani näitä onnellisuusasioita. Että tulleeko se onnellisuus siitä arjesta vai juhulasta vai molemmista? Perheestä, liikunnasta, omista ajatuksista, ruttiineista, kaikkien näitten sekamelskasta? Vai onko onni vaan sitä ettei oo onneton?

Sen mää oon ainaki huomannu aivojen toiminnasta, että alakoholi turruttaa. En nyt tietenkään tarkota omia aivojani, nehä nyt on täyesä teräsä aina niinku hyvin tiiät jo vaikka näitten mun aiempien blogikirjotustenki perusteella.. Vaan jottain se tekkee ihimisen aivoille ,sen erottaa ku on vähemmällä alkolla verraten siihen ku ottaa enempi häppää. Tunteetki tuntuu joltain kun ei oo sitä ”viinakalavoa” siinä peittämäsä tunteitten kosketuspintaa. Uu, mitä romanttista lässynläätä! En tiiä onko tästä jottain tutkimustulosta puolesta tai vastaan, nää on mun oman empiirisen tutkimukseni tuloksia. Koekaniineina olen käyttäny kaikkia jotka tunnen!

Rakkaus on mannapuurua ja mansikkaa, juuri oikeenlaista kemiaa voo o ooo… (juu voit laulaa mukana) Rakkauski on aivokemiaa niinku onnellisuus. Tarkottaako se sitte että rakkaus ei oo totta? Hmmm. Tätähän pittää oikein kunnolla vuntsia. Eihän sitä voi koskia eikä valamistaa, niin ehkei se ole. Mutta silti sen voi tuntia joten se on varmaan jotaki kemiallista näkymätöntä ainesta. Se on sielä aivoisa vaikka se näkkyy naamasta.

Paha olo ja ahistuski tullee sieltä aivoista ja ajatuksista, ja silti ne tuntuu fyysisenä kropassaki. Jos hoet itelles pitkään olevas läski tai paska (tai yhtä paha jos joku toinen tekkee sulle niin) niin et varmaan oo kauhian onnellinen ittes kans. Saatat tuntia ittes painavaksi tai rasvaseksi tai ylimääräseksi. Ja se mitä syöt, vaikuttaa sun aivoihin, jaksamisseen ja kaikkeen. Ja kyllä nää kaikki liittyy siihen painonpuotukseenki. 

Elä pelekää, ei tää oo mikkään kiihkokäännytys ruveta raakaruoka-lehtisalaatti-superfoodi-ruokavaliolle ja absolutistiksi. Kyllä sitä pittää olla elämäsä iloja plus lämmintä ruokaa ja hampaille pureksittavaa, sanon minä. Ei pelekkää pillijuomaa ennenkö makkaa sairaalasa ettei muuta voi syyä.

Pittää syyä haastavaa leipää (jäläkiuunileipää ja näkkäriä) ja kaikkia ihanasti rapsahtelevia parsakaaleja ja kukkakaaleja ja kurkkuja ja sipsejä ja porkkanoita ja kaikkia muutaki terveellistä. Hups miten nuo sipsit tuonne lipsahti.. 

Mistä sää oot tullu viimeksi onnelliseksi? Tai ei tarvi kertua jos se on jotaki turhan intiimiä.. Mää kylläilin yks päivä yhesä ihanasa uuesa kodisa vastakuoriutunneen perheyksikön luona ja se onni mitä he huokuvat, tarttu minnuunki. Oon onnellinen heijän puolesta ja hyvällä mielellä pysynykki jo päivätolokulla! Pittää käyä kyläsä usiammin. Jotaki onnellisuushormoonia sieltä tarttu!

Niitä hormoonejahan sitä syytetään aina tapahtu mitä tahansa. Varsinki täsä iäsä jo ku akka käy kovvaa vauhtia nelijääkymmentä. Mää olen antanu itelleni kertua, että niitois nelijä, niitä happy happy joy joy-hormooneja. Kymmenen pistettä ja mokkapala sille muuten joka muistaa mistä päin ysäriä tuo häpähäpijoijoi tullee! 

Niistä nelijästä endorfiinin sää varmaan tiiätki? Ja oot varmaan kuullu oksitosiinistaki? Entä serotoniinista? Sitte on semmonen ku doma...dopamiini. Nuista happy happy joy joy-hormooneista se on nähtävästi kaikista vaikein kirjottaa. Endorfiineja saa ku nauraa rätkättää tai hikkoilee hyvällä tavalla. Oksitosiinia saa hallaamisesta. Se pittää perheet yhesä ja ystävät lähellä. Serotoniini taas toimii niin, että saat ihanat kiksit mukavien muistelusta. Että pois semmoset tyhymät sanonnat kuten ”tikulla silimään sitä joka vanahoja muistelee”. Muutetaan se niin että serotoniinia akkaan joka mukavia muistelee!

Luin jostaki että lihava ei kuulemma viihti liikkua ku siitä ei irtua dopamiinia, eli sei saa kunnon kiksejä. Mää luulin että mää oon laiska, vaan mää oonki lihava! Huh, mikä helepotus. Vai sanosikko mua lihavaksi? Et uskaltas? Oon nyt palttiarallaa 72 kilua ja melekein 170 senttiä pitkä. No okei, ehkä 169. Kuka tietää ku ei oo mitattu sitten neuvolan. Äitiysneuvolan! Enkä millään jaksa muistaa misä äitiysneuvolakortit on että vois tarkistaa. Vai oliko niitä sitteki vain yks? Vai kirjottaako ne joka kerta uuen kortin? En muista sitäkään.

Enivei, siinä yhesä tutkimuksesa mistä just luin, sanottiin että taas oli jotaki hiiriä lihotettu ja kiusattu ja tultu siihen tulokseen, että laiskoja ne on. Vaan se lihominen laiskistuttaa niitä. Siinäkö se on se syy siihen, miksi ykski ilta tuola kahenkymmenenviien asteen pakkasesa juoksi (joo, juoksi!!) monta laihaa akkaa ja ukkoa?`Mää vaan hytisin jäisesä autosa kauppareissulta tulosa, kassisa jäätelyä ja silipähkinöitä ja ihimettelin miten ne viihtii lähtiä semmosella ilimalla juoksentelleen. Ukkoki toi tännään mulle kaupasta jäätelyä – huom! täysin tahtomattani! – joten taijan pysyä laiskana sitte..

Dopamiinia saa liikunnasta ja se doma…dompa…dom…dopamiini on semmosta hormonia mikä saa sut tunteen olos hyväksi. Mää oonki just kohta lähösä easylle kokkeileen saanko sitä dom..doa..hitto, olokoot nyt douppia (miten tuo on niin vaikia sana kirjottaa?!) hikiliikunnasta vai oonko liian läski siihen. 

Eläkää kertoko tätä ihimisille, kuntosalithan joutus lopettaan ku ihimiset alakas aatteleen että ”mää oon lihava, ei kannata jumpata ku ei siitä saa mielihyvvää vasta ku laihana”. Ei sielä salleila misä mää oon käyny oo ainakaan liian täyttä ollu niistä tikkulaihoista eikä kyllä mun mielestä hymmyilevistäkkään ihimisistä. Sielä on monen kokosta ja ikästä akkaa ja ukkua ja valitettavasti usiammalla on kyllä monesti naama jotenki mutrulla. Sitä katotaan alaspäin omia varpaita eikä varmasti puhuta tai ees tervehitä kettään! Ei oo näkyny mielihyvvää niillä naamoilla.. Ehkä se tullee vasta parin tunnin päästä takkautuvasti?

Douppia ja niitä muita onnen hortsuja ei saa facesta. No ehkä joku saa siitä, että se on saanu kuvalleen kaks sattaa ihhailevaa kommenttia ja tykkäystä. Mutta ei siitä saa. Jos me uskotaan virallisia onnellisuustutkimuksia ja miksei me uskottas.

Aion ruveta nyt vettään nuita hormooneja. Täsä ei oo nyt kyse mistään piikittämisestä ja pullistelusta, vaan ilon, elämänkokemusten ja rakkaista asioista nauttimisen lissäämisestä tähän elämään. Kiitollisuuspäiväkirjaaki oon pitäny jo vuositolokulla enemmän tai vähemmän. Ja mitä enemmän sitä pittää, sen enemmän sitä hoksaa asioita mistä olla kiitollinen ja ilonen. 

No voi blaaa miten tästä alakaaki nyt tulla semmosta kiitollisuus-onnellisuus-yhyy-rakastan elämää-lässynläätä! Stop heti! Se on vaan jännä  juttu ku näitä asioita alakaa aatteleen niin aivoisa alakaa tapahtua jottain. Hyvät muistotki lissää niitä ilohortsuja ihan tutkitusti. Yhtään ei haittaa siis se, että mää oon nukkunu toosi pitkään ja on hyväsä muistisa ku vasta rentouvuttiin ystävän kans ja parannettiin maailmaa (seroa!!).. Eikä sekkään haittaa että maha on täynnä ruokaa JA ennen kaikkia se että lapset on hilijaa ja tappelematta! Eihän semmonen tietenkään oo lasten olemisen tarkotus, mutta tämmönen poikkeus hyväksytään kyllä! 

Täällä on niin ihanan rauhallista kun lapsetki on hiljaa!

No niin, tulihan sitä douppia! Ajelin tuosa isoäänisen laulun (omani) säestämänä kotia iisiltä jumppailemasta! Oli kerranki niitä doupattujaki tyyppejä. Yks nainen tuli kattoon ku vein säbämiä siinä salisa ja kysy että mitä mää teen. Toivon, ettei se kysyny sitä sillä mielellä että ”mitä ihimettä sää oikein nainen muka luulet tekeväs” vaan enemmänki niin että ”vau, mikäs kiva juttu tää on”. Mää oon tuon jäläkimmäisen kannalla, oo sääki. Ja sitte taas pikku zumbaohjaaja mun sisällä heräs henkiin ja pakotin sen naisen tanssiin mun kans! Ei uskaltanu kieltäytyä. Sitte me siinä jorattiin ja tää vanahempi emäntä hihku innosta ku oli niin kivvaa. Eihän se nyt mun ansiota ollu tietenkään ku sen hyvän virtuaalitanssiohojelman, mutta otan mää nyt pikkusen kredittiä tästä kerta pakotin sen sitä kokkeileen. Niin että douppia oli ilimasa ja hyvillä mielin ajelin kivoja lauluja karjahellen kottiin valamistautuun päivän muihin koitoksiin. Ehkä mää en ookkaan lihava enkä laiska. Aivoisa tuntuu nyt hyvältä!

Niitä hortsuja siis saa monesta hommasta ja asiasta. Jos se ei nyt aina hotsita syyä pelekkää normaalia terveellistä ruokaa ja tullee mässy- tai massakausia, niin sou not! Jos ei ehi hikkoileen tai mielummin käyttää sen ajan lapsen kans leikkimisseen tai vaikka nukkumisseen niin sou not! On vielä yks mikä pannee suupielet ylöspäin ja hormoonit kohilleen...... Seksi!