LEIJONA-ASANA VAI MINÄ JA YSTÄVÄNI ALKON OVELLA KLO 20.01? |
Terse! Äiti sano
mulle eilen kaupasa että hän katto miten nätti
tyttö tuosa onkaan ja sitte hokas että se oon
mää. Niinku että kohteliaisuutenako pittää ottaa? Semmoseksi se oli kuitenki tarkotettu.
Muistutin äitiä, etten mää nyt ennää ihan tyttönen
oo ku täytän kohta kolkytkuus vuotta (ristus, todellako...) Kehotin äitiä myös
aatteleen, minkä ikäsen se hänestä tekkee ku tyttö
on kohta nelijänkymmenen. Kiva kuitenki ku kehutaan,
harvinaista herkkua nykyään!
Mää siis alan olemaan jo siinä
iäsä, että ikätovereitten kohtaamisisa ei kerrota
enää vauvajuttuja, vaan vaivajuttuja. Mikä mulla on vikana, mikä sulla,
mikä sairaus sillä ja tolla. Jiiänee. Nyt mää avaudun
sulle. Nii-i, mitä luet tätä!
Iski kauhian silimäkivun päälle ja säntäsin
teekooseen hakemaan tippareseptiä. Hoitsu huokaili ja haki lääkärin paikalle. Kohta
olinki jo pikku mastallani matkalla (vänkärinä tottakai, ykssilmäsenä) Ouluun
silmäpolille. Sain satasella silimätippoja ja voiteita
ja kaupan päälle kieltolistan. Et saa hikiliikkua, et saunoa, yää, just nyt
alko tehä mieli saunoa!!! Salimaksuki mennee nyt ihan
hukkaan! Jos punaviinin olis kieltäny niin se olis ollu jo liikaa
mulle. Tai en ainakaan kuullu, että olis
kieltäny.… Mulla siis todettiin oikiasa silimäsä
iriitti, josta vissiin jää kuitenki henkiin.
Jos nää et tiiä mikä on iriitti
niin laita guugleen kuvahaku. Määki guugletin vaikka mulla on lääkärin
diagnoosi. Virallisen lisäksihän pittää tehä
aina oma. Sillä seleviää mitkä kaikki vakavammat tauit lääkäriltä
on jääny huomaamatta. Löysinki itelleni heti monta reumasta alakaen ja päättelin,
etten ennää ikinä voi käyä sisulla tanssimasa. Säbämit ja zumbat
jääkööt ikuisesti
vaan viiltämään mun syäntä.
Mitäs minä sitte teen, ku multa otetaan
pois tanssi?? Ei sillä, että jalka olis poikki tai olisin liikuntakyvytön
-onneksi ei sentään!- mutta onhan se iliman laseja
jumppaaminen aika hankalaa ja vaarallistaki ku näkö
on kaheksan miinuksella! Lasit ei pysy pääsä hypätesä,
pyörähtäesä, alas taivutellesa. Perseen suti. Reippaana ja positiivisena
ihimisenä (??) aattelin tanssin puuttuesa korvata
sen lenkkeilemällä enempi. Voinhan samalla kuunnella hyviä biisejä ja tampata
niitten tahtiin, vähän laulaa ja kiemurrellakki
semmosilla tienpätkillä misä kukkaan ei nää.
Voinhan mää pistää arskat päähän niin ei silimään
satu kirkkaus. Ai niin mutta vattu, arskat on
meleko typerän näköset rillien päällä, ei
sittekään. Enkä iliman rillejä nää, unohin taas. Voi vattu. Ehkä lenkkeilen
vaan pimiällä
ja pilivisellä?
Arvaappa pari
kertaa mitä tuntemuksia ja ajatuksia mussa liikkuu nyt.
Tottakai tärkeintä on, että hoito
tepsii, etten tulis sokiaksi kokonaan, eikä mulla todettais tän päälle muita
tauteja. Niinkö reumaa, joka on yleinen syy tälle vattumaiselle silimävammalle.
Sitte pitää vaan keksiä jotaki muuta.
Ehkä mää vaan
jeesusteippaan nää rillit niin tukevasti
päähän että kärsii tehä isompiaki piruetteja ja lantiotahan
niihin lattareihinki vaan tarvitaan. Ehkä mun osa on tyytyä penkkiurheiluun ja
unohtaa liian liikunnalliset liikuntalajit. Jääkiekkoa ja lasten pesispelejä
seuraamallaki saa sykkeen ylös. Ehkä alotan
joogan, niinku oon pitkään suunnitellu. Tosin kyllä ne rillit siinäki
alaspäin noolatesa putuaa. Ehkä kehitänki uusia
jooga-asanoita niinkö koira - oho rillit tippu sokia koira, blind baby pose ja
sokia soturi.
KESÄN TULLEN ALOITAN PIHALLA JOOGAAMISEN |
Mää oon nyt vähän
epätoivonen vaan sehän johtuu vaan tästä mun huikeasta kyvystä ressata
ennakkoon kaikkia. Jos menis niinkö vaan päivä vaan
ja hetki kerrallansa (ja alkas laulaa virsiä??) niin mikäpä hätä
mulla täsä on aamukahavini kanssa. Googlettelen terveellä silimällä
jooga-asanoita ja nauran tippa silimäsä, kyynel toisesa, pissat housusa.