Ikuisesti sinun

Tämä laihutusblogi on ikkuinen. Tää ei tuu loppuun koskaan. Jos mää puottasin tavotellun 10 kiloa sanotaan nyt vaikka puolesa vuojesa, ei olis ennään mittään kirjotettavaa. Sun onneksi mää oon saanu painon junnaan samasa koko ajan joten edistystä ei tapahu, eikä sun tarvi pelätä bloggailun lopettamista.
Mulla on täsä nyt vappaapäivä menosa. Sovin kaverin kans illaksi reenireffit koska itekseen en pääsis mihinkään. Takana on jokune viikko säälimätöntä tahtia töisä, liian vähiä unia, liian harvoja ruokailuja ja niien lisäksi (tuloksena) liian monta syötyä suklaakonvehtia, piparia, leipää ja pizzanpallaa. 

Olo on aivan naatti. Sain just uuen työvuorolistan kätteen ja sen mukkaan pääsen levähtämään ens vuonna. Mietin miten seleviän seuraavat viikot vielä. Itkua pukkaa. Harmittaa, ku syön niin että turpoan ja väsyn. Harmittaa, ku perheelle ei jää aikaa. Harmittaa, ku ei ehi tehä niin paljo joulua ku haluais. Jos nelijän viiva kuuen työpäivän jäläkeen on yks vappaa, oon vaan ihan tööt koko päivän. Ne ei oo sitte mittään normaaleja työntäyteisiä päiviä, vaan pikkujoulaikaa ravintolasa. Siis kauhialla kiireellä suorittamista liian vähällä porukalla, ku pitäs tehä kaks tai sata asiaa yhtä aikaa. Ylleensä 8 tunnin työvuorosa ehtii napata jotaki ommaan näläkääsä siinä seittemän ja puolen tunnin kohalla. Sitte ei oikeestaan oo ennää ees näläkä ja käy niin kierroksilla että nappaa vaan suuhusa just jonku keksin tai munan (keitetyn, senki pervo).
Ylleesä herrään laittaan lapset aamulla kouluun, meen ite vasta iltavuoroon, en ehi sielä ees syyä, tuun rättipoikki jalat kipiänä kottiin myöhään ku muut jo nukkuu, nappaan ryytyneenä pari suklaata (ai vaan pari) ja teekupin. Sitte nukkuun muutamaksi hassuksi tunniksi ja seuraavana päivänä sama rumba jatkuu. Ja seuraavana. Ja seuraavana. Ja täsä vaiheesa pittää ehottomasti muistaa olla kiitollinen siitä etton niitä töitä…
Sitte voi vaan haaveilla (jos ehtii) miten ihanaa on ku tullee taas se yks vappaa. Miten nukun piiitkään. Syön ison aamupalan ja jaksan hymyillen touhuta koko päivän lasten kans. Me ulukoillaan ja mää teen niille alusta asti terveellistä kotiruokaa. Jaksan käyä jumpasa vetämäsä kunnon hikireeninki. (Mää voisin ottaa virtuaalina ensin bodybalancen ja päälle sh'bamin ja velä jonku ihanan kidutuslihasjumpanki.. Tai jos kerranki pääsis ihan livejumppaan! Tai kävis oikein hiihtämäsä nyt ku on luntaki! Juoksulenkillä! Uimasa! Oi...) Siivoilen kotona ja laitan joulua. Kuuntelen rennoin mielin hilipeitä joululauluja.
Ei. Koko päivä mennee työstä pallautumiseen. Mua itkettää, väsyttää ja turhauttaa. Möykkään kaikille. Ei jaksa lähtiä ulos ku pitäs pukia niin palijo, mitä muutenkaa viihtii tehä ulukona kahenkymmenen asteen pakkasesa??
Aamupalaksi juon kahavit ja syön vähän ukon tekemää munakasta. Ite en ois jaksanu tehä. Sitte me mukuloitten kans tehhään (ees vähän) joulua! Maalataan ikkunat täyteen tähtiä ja joulujuttuja hammastahnalla. Joka paikasa tuoksuu ihanan raikkaalle! Se on kivvaa! Lapset pistää "vähän" joulunauhoja ommiin huoneisiisa. Penskoila on kans vappaapäivä ja ne riehuu melkein koko ajan. 

En löyvä mistään kuorimaveistä ja hermot mennee, joten pottumuusin ja jauhelihakastikkeen sijasta meilä syyäänki tännään ranskiksia ja kalapuikkoja. Sitte me tehhään vähän omena-kanelijoulutorttuja ja herkutellaan niillä ravitsevan einesaterian päälle. No joi ne sentään maitoa ruokasa päälle. Mää vedin tortun kans kahavit ja juon vielä ainaki yhen batteryn koska mua janottaa ja lähen kohta tanssiin salille. Koska on mun ainoa vappaa ja mää haluan kerranki ehtiä tehä jotaki mistä ite tykkään!! Jumpan jäläkeen oon toivottavasti vähän paremmalla päällä eikä rintaan pistä ennää. Se on varmaan se ahistus.

Sitte meen saunaan ja ajjoisa nukkuun että pääsen aamulla ylös, ulos ja rumba jatkuu.
Auton soittimesa huutaa rentojen joulurallatusten sijaan vuoron perään Rammstein tai Nirvana, riippuen siitä stressaako vai ahdistaako. No, ne on kauniita sävelmiä ja auttaa purkamaan oloja. Niistä saa jopa voimaa! Joku tekoilonen joulu- tai dancelevy pistäs vaan vituttaan.

Tip-tap, tip-tap, tipe-vitun-tip-tap. Korostan, että voisin olla vähemmän agressiivinen jos ehtis usiammin reenaileen.

Laihutusblogi jatkaa tätä rattaa nyt ainaki siihen asti ku joulusta on selevitty. Jos musta ei kuulu mittään, soita ja kysy oonko muuttanu työpaikalle lopullisesti vai joko fysiikka petti. Enivei, kiitos kuitenki kavelille, ystävälle ihanaiselle. Frendin kans ku suunnittellee juttuja elämäsä etteenpäin, sitä jaksaa aina välliin hymmyillä ku on luvasa mukavaa ootettavvaa! Mukavaa joulunootusta ja parempia reenejä sulle kamu!

P.S Näikkö ”all you need is motivaatio”-tekstin liitteen?! Hyvä biisi, hihi!