Rivien välistä

ONNELLINEN NORMIARKIPÄIVÄ  FACEBOOKISSA

Hola! 

Tein tännään lohi-pinaattilasagnea ja meinasin postata kuvan siitä feisbuukkiin. Face on siitä hyvä kalu, että sen kautta voi heleposti levittää ilosia ja positiivisia asioita, kuten kuvia kauniista täytekakkuista ja kattauksista, ilosista juhulijoista ja kivvoista uusista tavaroista. Visuaalisesti kauniitten asioitten kattomisesta tullee hyvä mieli toiselle ja isosta määrästä tykkäyksiä sille kuvan laittajalle. Ihimiset ihastellee miten tikisä joku on ja vertailee kuvvaa saman tyypin puoli vuotta vanahempaan ja kolkyt kiloa läskimpään kuvvaan. Muita on niin heleppo arvostella netin välityksellä, vaan toisaalta iteppä pistävät kuvasa arvosteltavaksi. 

Mulla ei oo sulle kuvvaa nyt näyttää, mutta voin kuvvailla itteäni.

Siis määhän oon tosi pitkä ja mullon luonnollisesti ihananvaalia (joo joo, se on nyt sana!) tukka. Oon nelijääkymmentä jo käyväksi tosi nuoren näkönen, isotissinen ja kauhi-an nätti skandinaavinen viehko neitseellinen neito! Kiltti, pieni ja viaton. Mää oon just aivan hirviän kuvvauksellinen joka johtuu siitä etten oo yhtään turvoksisa ikkään vaikka mitä söisin. Siksi tää blogiki on täynnä mun kuvia… 

Mulla on aina tukka laitettuna nätisti tai vaikken ees laittas sitä mitenkään, se vaan on nätisti. En oo ittepintasen näkönen, siis raskaasti meikattu vaan luonnollisen kauniisti laittautunu, hallihten nuo meikkausasiat just eikä melekeen. Eikä mun tarvi laihuttaa yhtään. Leviä hymyki mulla on kaiken päivää. 

Oon aikalailla täyellinen. Semmonen klassisen kaunis. Ihana. Epätodellisen vetävä. Hypnoottiset silimät. Mahtava peräsin ja pulliat purjeet. Jotenki näin kuvvailisin vaatimattomasti ihtiäni. Mutta mullei tosiaan nyt oo sitä kuvvaa näyttää joten sun pittää vaan uskoa mua! Usko pois! Uskominen on hyvä asia. Se antaa toivoa paremmasta ja ilua ja rauhaa elämään. Paitsi jos oot josaki kunnon lahkosa mikkä kiusaa ja käyttää sua hyväksi. Miten sää kuvvailisit ihtiäs? Jos oot nähäny mut (ja totta kai häikäistyny) niin olisko sulla tuohon mun kuvvaukseen vielä jotaki lisättävvää mitä en nyt hoksannu kertua? Että muutki sais niinkö paremman kokonaiskuvan mun mesmeroivasta ulukonäöstä! 

(muahahhaa)

Niin semmosia just tämmösiä uppeita, kauniita naisen kuvia on netti puolillaan ja toinen puoli niitä jätkien sikspäkkikuvia. Sitte niitä nättejä maisemakuvia näkkyy palijon, niitähä riittää. Siinä ku sitä kävelee joen rannalla ja parin puun takkaa pilikottaa kiva näkymä, tullee usiallaki mieleen ottaa siitä kuva. Ja pistää faceen ja instaan ja joka paikkaan. Mutta eihä se kauneus aivan välity sieltä niitten kahen puunrungon ja oksien takkaa, vastavalloon otetusta kuvasta. Jos keskittys vaan nauttiin hetkestä iliman pakottavvaa tarvetta olla somesa sen auringonlaskun kans. On ne muutki ihmiset varmasti nähäny sellasen.. Toki ammattivehkeillä otetut kuvat - oli harrastelija tai proo kameran takana - on monesti aivan uppeita, varsinki ku niisä ei oo nitä puita eesä.

Ja varmasti monesti nälisään ekkaa olutta juuesa ku kuola valluu, tekis mieli ottaa kuva siitä pallokrillistä misä on pari hyväntuoksusta hiillosmakkaraa ja hunajamarinoitua possunpihiviä. Vaan jos ne on raakoja, niin et ottas sitä kuvvaa.. Ihime että tämmönen pittää ees erikseen mainita. On sitä huonommistaki syistä poistettu facekavereista. Ja facekaverit tai niitten määrä on yks elämän tärkeimmistä asioista. Niitä pittää olla satoja! Samoten ko seuraajia. Ja sun elämäsä pittää olla ihania, kauniita, ilosia, elämää suurempia asioita mitä päivittää someen joka päivä!

Uu, täydellistä! Minkälainen olis sun mielestä täydellinen elämä? Vai eläkkö parhaillaan semmosta? Kerroppa mulle, jatka lausetta: ”täydellisessä maailmassa ei olisi”….. Mitä? Läskiä? Karkkia? Onnettomuuksia? Pahoja sanoja? Kateutta? Lumitöitä?

Facesa ei näytetä millon on surullinen eikä jaksa tehä oikein mittään. Facesa ei ruukata kertua että masentaa tai ei oo kettään kaveria, että on yksinäinen olla. Sielä ei ruukata näyttää kuvia misä et oo just viimesen päälle laitettu eikä naurata yhtään. Ei sielä kerrota miten raha- tai työasiat ahistaa tai et tiiä mitä tehä ku tuntuu ettei voi luottaa kenneenkään. Puoli vuotta laihuttanu tyyppi ei kerro kaikkia mitä sen oikiasti piti tehä - myös oman pääsä sisällä - että pääsi nuin tiukkaan kuntoon tai mistä piti luopua. Ehkä puolisosta, jostaki muusta rakkaasta? Sen näkkee vain niistä silimistä jokka ei jaksa hymmyillä suun mukana.
Joskus sitä vaan yrittää ettimällä ettiä sitä pientä hopiareunusta siitä paskasta päivästä. Ja jonaki päivänä se ilosin asia on just se pinaattilasagne! Näisä tappauksisa pittää osata lukia rivien välistä. "Päivässäni parasta oli lasagne". Paitsi jos siitäki tuli pahhaa.

Mulla ei oo nyt kuvvaa tästäkään näyttää, mutta kerron nyt sulle että tulin tännään iloseksi ku kävin ystävän kans lenkillä. Kotona söin suklaata ja tulin siitä vähän surulliseksi. Söin silti lissää.
Että tämmönen päivä täälä ja kuvittele kuva lasagnesta!